Kuten alkusyksystä kirjoitin, suunniteltu Ruotsin-vaellus jouduttiin perumaan löydettyämme juuri sellaisen talon mistä olimme haaveilleet. Pari elokuun viikkoa oli aika haipakkaa, mutta lopulta asiat saatiin järjestykseen - ja talo oli meidän. Punainen soma 1923 rakennettu talo upealla vehreällä pihalla, vain vartin pyöräilymatkan päässä keskustasta. Aikamoista.
Nyt täällä on asuttu kohta kuukausi, ja pintaremontti (okei, välillä ollaan jo menty vähän pintaa syvemmällekin) on täyttänyt arki-illat ja viikonloput.
Lähes satavuotiaan talon remontoiminen laittaa asiat perspektiiviin.
Talokauppojen mukana saimme asukasluettelon talvisotavalokuvineen sekä talon alkuperäiset piirustukset jotka ajateltiin kehystää seinälle. Keittiön lattian koolauksista löytyi koristeleikattuja maalattuja puunkappaleita, luultavasti vanhoja räystäslautoja. Seinistä ollaan kaivettu sanomalehtiä vuosikymmenten takaa. Portaikossa on mysteerinen umpeen naulattu kaappi jota ei olla vielä ehditty avata.
Historiaa tulee taloon myös meidän mukanamme. Keittiöön ostamamme lattialaudat ovat puretusta 1900-luvun alussa rakennetusta talosta. Vanhat senkit haettiin Ruissalosta ja Kemiönsaaresta, keittiöön tulee kunnostettu 50-luvun keittiökaapisto. Polttopuita säilytetään puulaatikossa, jonka kyljessä lukee "Apaja" muistuttamassa sen alkuperästä mynämäkeläisen osuuskaupan omistuksessa.
"Oho, täältä lattiasta löytyi vielä yksi koristeleikattu puu. Jätetään tää seuraaville remontoijille."
On aika jännä ajatella olevansa osa näin vanhan talon asukasjatkumoa, jättää tänne jälkensä, joita joku vuosikymmenten kuluttua ehkä pääsee vuorostaan ihmettelemään.
Mutta remontista emme kerro enempää täällä Samojedinhymyssä. Remonttipäiväkirjaa varten perustettiin Villa Sukka -blogi, johon kirjoitamme remontin etenemistä ylös itsellemme ja mahdollisille kiinnostuneille (eli molempien vanhemmille :D) luettavaksi.
Remontin takia tässä blogissa tullee olemaan aika hiljaista, mutta toki välillä päivitetään Kuutti- ja retkikuulumisiakin.
21.11.2015
20.11.2015
Kartonkidieetti
Samojedit ovat tunnetusti ahneita tyyppejä. Olen kuullut parempiin suihin menevän muun muassa käpyjä, omenoita suoraan puusta ja jopa kiviä.
Kuutillekin maistuu kaikki mustikoista puukepukoihin, mutta yksi on ylitse muiden: kartonki. Erityisherkkua on wc-paperihylsyt, joita se käy säännöllisesti etsimässä pitkin vessan nurkkia.
Vanhemmillani tai mökillä käydessä Kuutti suunnistaa melkein ensimmäisenä puukopalle ja levittelee pahvi- ja kartonkiroskat yksitellen pitkin mäkeä. Sitten se valikoi niistä parhaan ja alkaa mutustella ja imeskellä sitä tyytyväisenä.
Kun pahvinsyöntiä (ja toki myös muuta aktiviteettia) on säännöllisesti tarjolla, vaatteiden, mattojen ynnä muiden tuhoaminen on jäänyt vähemmäksi. Silloin tällöin ruokalistalle päätyy kuitenkin jotain kiellettyä, kuten vastaostetun senkin jalka:
Kuutillekin maistuu kaikki mustikoista puukepukoihin, mutta yksi on ylitse muiden: kartonki. Erityisherkkua on wc-paperihylsyt, joita se käy säännöllisesti etsimässä pitkin vessan nurkkia.
Vanhemmillani tai mökillä käydessä Kuutti suunnistaa melkein ensimmäisenä puukopalle ja levittelee pahvi- ja kartonkiroskat yksitellen pitkin mäkeä. Sitten se valikoi niistä parhaan ja alkaa mutustella ja imeskellä sitä tyytyväisenä.
Kun pahvinsyöntiä (ja toki myös muuta aktiviteettia) on säännöllisesti tarjolla, vaatteiden, mattojen ynnä muiden tuhoaminen on jäänyt vähemmäksi. Silloin tällöin ruokalistalle päätyy kuitenkin jotain kiellettyä, kuten vastaostetun senkin jalka:
30.10.2015
Viikonloppu Helvetinjärvellä
Eipä ole hetkeen ehtinyt taas kirjoitella. Tässä kuitenkin pieni retkisepustus yli kuukauden takaa. Ehkä tässä joku päivä ehtisi päivitellä sitten vähän tuoreempia kuulumisia.
Lähdimme syyskuussa isommalla porukalla viettämään viikonloppua Helvetinjärven kansallispuistoon. Leiriydyttiin Haukanhiedan telttailualueella järven rannalla - ehkä nätein leiriytymispaikka jossa olen eteläisessä Suomessa telttaillut.
Lauantaina käveltiin Helvetinkolulle ihmettelemään maisemia ja lounastamaan sekä kiertämään mieleenpainuvasti nimetty Helvetistä itään -luontopolku. Mukana oli ympäristöalojen opiskelijoita biologeista geofyysikoihin, joten patikoinnin lomassa pysähdeltiin katsomaan erilaisia jännittäviä luonnonilmiöitä aina käävistä, sienistä ja sammalista lepakoihin ja jääkauden jälkiin.
Suolta löytyi karpaloita, metsästä mustikoita, puolukoita ja vähän sieniäkin.
Palasimme illansuussa telttailualueelle juuri ennen auringonlaskua, jota katsellen oli koko päivän patikoinnin jälkeen ihana istua hiekkarannalla.
Yöllä lämpötila painui jo reippaasti lähelle nollaa, mutta muuten sää oli koko viikonlopun mitä mainioin. Varsinkin lauantaina oli liikkeellä tosi paljon retkeilijöitä. Kun itsekin oli osa isompaa porukkaa, eivät vaihto-opiskelijalaumat sun muut haitanneet - tällaiselle reissulle tulee lähdettyä aika eri asenteella ja sosiaalisuuden asteella kuin viikon erämaavaellukselle.
Ruokahuolto oli helppo hoitaa, kun toteutumattomalta Abiskon-reissulta oli jäänyt monta pussillista valmista kuivamuonaa. Perjantaina illalliseksi nautimme kookos-soijapalacurrya ja lauantaina risottoa. Retken järjestäjien toimesta iltaherkuiksi oli tuotu tikkupulla- sekä omena-kauranyyttiaineksia, nam!
Ehkä ensi syksynä päästäisiin johonkin Pirkanmaata kauemmas ruskaa ihmettelemään.
Lähdimme syyskuussa isommalla porukalla viettämään viikonloppua Helvetinjärven kansallispuistoon. Leiriydyttiin Haukanhiedan telttailualueella järven rannalla - ehkä nätein leiriytymispaikka jossa olen eteläisessä Suomessa telttaillut.
Lauantaina käveltiin Helvetinkolulle ihmettelemään maisemia ja lounastamaan sekä kiertämään mieleenpainuvasti nimetty Helvetistä itään -luontopolku. Mukana oli ympäristöalojen opiskelijoita biologeista geofyysikoihin, joten patikoinnin lomassa pysähdeltiin katsomaan erilaisia jännittäviä luonnonilmiöitä aina käävistä, sienistä ja sammalista lepakoihin ja jääkauden jälkiin.
Suolta löytyi karpaloita, metsästä mustikoita, puolukoita ja vähän sieniäkin.
Palasimme illansuussa telttailualueelle juuri ennen auringonlaskua, jota katsellen oli koko päivän patikoinnin jälkeen ihana istua hiekkarannalla.
Yöllä lämpötila painui jo reippaasti lähelle nollaa, mutta muuten sää oli koko viikonlopun mitä mainioin. Varsinkin lauantaina oli liikkeellä tosi paljon retkeilijöitä. Kun itsekin oli osa isompaa porukkaa, eivät vaihto-opiskelijalaumat sun muut haitanneet - tällaiselle reissulle tulee lähdettyä aika eri asenteella ja sosiaalisuuden asteella kuin viikon erämaavaellukselle.
Ruokahuolto oli helppo hoitaa, kun toteutumattomalta Abiskon-reissulta oli jäänyt monta pussillista valmista kuivamuonaa. Perjantaina illalliseksi nautimme kookos-soijapalacurrya ja lauantaina risottoa. Retken järjestäjien toimesta iltaherkuiksi oli tuotu tikkupulla- sekä omena-kauranyyttiaineksia, nam!
Ehkä ensi syksynä päästäisiin johonkin Pirkanmaata kauemmas ruskaa ihmettelemään.
28.8.2015
Suunnitelmat muuttuu
Kesä on mennyt yhdessä hujauksessa. Helteiden vähyys on ollut samojedinkoiran omistajille ihan mukava asia, mutta nyt taas elokuussa on pitänyt vähän enemmän miettiä Kuutin viilentämistä ja lenkkien siirtämistä aikaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan. Kaupunkikoira on päässyt myös maalle ja veden ääreen nauttimaan kesästä, ja parasta on tainnut olla asumattomassa saaressa vietetty telttayö - vapaana oleminen, metsässä juokseminen, kepukoiden pureskelu ja rantakivillä kahlaaminen. Uimaan se ei suostu sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tuntuu rakastavan kahlaamista yli kaiken.
Elokuun ensimmäisellä viikolla oli pakkaustohinat taas päällä kun suunnitelmana oli lähteä vaeltamaan Pohjois-Ruotsin suunnalle viikoksi. Tehtiin muutamat pienet hankinnat (mm. tuulenpitävät sormikkaat, kunnollinen sadesuoja rinkkaan, karttapussi) ja kuivateltiin ruokia. Ja voi mitä ruokia pakattiinkaan: tofu-kookoskastiketta ja kuskusia, soijabolognesea ja muusia, pinaatti-linssipastaa, kantarellirisottoa...
Jälkiruuat jätimme tällä kertaa pois, sillä halusimme kokeilla kuinka kevyillä rinkoilla pystyisimme mukavasti lähtemään reissuun. Lähdimme siitä, että Fjällrävenin 85-litrainen Kajka jää kotiin ja minun 60-litraisen Haglöfsini lisäksi mukaan lähtee niin ikään Haglöfsin pieni (punainen!) 50-litrainen reppu. Sen lisäksi, että pienemmän rinkan valinta vähensi painosta jo itsessään pois jo toista kiloa, tuli myös tarkemmin mietittyä, mitä tarvitsee ottaa mukaan. Pieneen rinkkaan mahtuu juuri sopivasti teltta, vähän vaatetta ja osa ruuasta, isompaan sitten makuupussit sekä loput ruuat ja sälät. Punnitsimme pitkästä aikaa Kuutin (22 kg), joten sen rinkkaan uskalsi oikeasti laittaa sen seitsemän kiloa tavaraa, mikä edelleen kevensi meidän rinkkoja.
Tulos: mun rinkka noin 12 kg, Vennin vähän päälle 13, Kuutin noin 5. Kyllä noilla olisi kelvannut viipottaa pitkin Ruotsin tuntureita ja vuoria!
Mutta ei viipotettu. Sen sijaan ostettiin talo.
Kyllä ne vuoret siellä Ruotsissa pysyy, mutta tällaisia unelmakoteja ei ihan joka päivä tule vastaan.
(Kuvasta kiitos Iinalle.)
Elokuun ensimmäisellä viikolla oli pakkaustohinat taas päällä kun suunnitelmana oli lähteä vaeltamaan Pohjois-Ruotsin suunnalle viikoksi. Tehtiin muutamat pienet hankinnat (mm. tuulenpitävät sormikkaat, kunnollinen sadesuoja rinkkaan, karttapussi) ja kuivateltiin ruokia. Ja voi mitä ruokia pakattiinkaan: tofu-kookoskastiketta ja kuskusia, soijabolognesea ja muusia, pinaatti-linssipastaa, kantarellirisottoa...
Jälkiruuat jätimme tällä kertaa pois, sillä halusimme kokeilla kuinka kevyillä rinkoilla pystyisimme mukavasti lähtemään reissuun. Lähdimme siitä, että Fjällrävenin 85-litrainen Kajka jää kotiin ja minun 60-litraisen Haglöfsini lisäksi mukaan lähtee niin ikään Haglöfsin pieni (punainen!) 50-litrainen reppu. Sen lisäksi, että pienemmän rinkan valinta vähensi painosta jo itsessään pois jo toista kiloa, tuli myös tarkemmin mietittyä, mitä tarvitsee ottaa mukaan. Pieneen rinkkaan mahtuu juuri sopivasti teltta, vähän vaatetta ja osa ruuasta, isompaan sitten makuupussit sekä loput ruuat ja sälät. Punnitsimme pitkästä aikaa Kuutin (22 kg), joten sen rinkkaan uskalsi oikeasti laittaa sen seitsemän kiloa tavaraa, mikä edelleen kevensi meidän rinkkoja.
Tulos: mun rinkka noin 12 kg, Vennin vähän päälle 13, Kuutin noin 5. Kyllä noilla olisi kelvannut viipottaa pitkin Ruotsin tuntureita ja vuoria!
Mutta ei viipotettu. Sen sijaan ostettiin talo.
Kyllä ne vuoret siellä Ruotsissa pysyy, mutta tällaisia unelmakoteja ei ihan joka päivä tule vastaan.
21.8.2015
Mansi- ja mustikoita ynnä muita
Puoli somea on jo ainakin kuukauden ollut täynnä sadonkorjuupäivityksiä ja -kuvia. Mansikoita, mustikoita, viinimarjoja, vadelmia, kantarelleja ja muita sieniä... Muilla kyllä mutta ei niinkään meillä. Vaikka kuinka uhosin alkukeväästä laittavani pystyyn kunnon ikkunanlautapuutarhan, niin eihän se nyt ihan niin mennyt. Makuuhuoneen ikkunalla kasvaa tällä hetkellä säälittävän pieni minttu ja jos mahdollista vielä säälittävämpi persilja.
On tässä sentään vähän osingoille päästy: Vuokrakämppämme takapihalta kävin viimevuotisin luvin hakemassa vähän punaherukoita ja karviaisia. Kavereilta ja vanhemmilta on saatu kesäkurpitsaa, sipulia ja perunaa. Viisi kiloa mansikoita pakkaseen haettiin torilta, jossa käytiin myös sienessä hakemassa kantarelleja kuivattavaksi ja sienikastikkeeseen.
Mustikassa olen käynyt kaksi kertaa, joista ensimmäisellä haettiin vain muutama kourallinen marjoja mutakakun kaveriksi, ja toisella kerralla rankkasade yllätti puolen tunnin kyykkimisen jälkeen. Nyt on puoli pakastusrasiallista mustikoita jemmassa talvea varten, että jee! Olisihan niitä vieläkin kai metsät täynnä, jotenkin ei vaan inspaa lähteä varta vasten marjastamaan. Metsälenkeillä on kuitenkin kiva napostella muutama mustikka nassuun, minkä on muuten huomannut myös Kuutti:
Tähän aikaan vuodesta saa tottua taukoihin lenkkeilyn lomassa, kun tuo mussuttaa menemään pää mustikkamättäissä.
Lämpimän kesäpäivän voi viettää myös mm. mattoja pesten. Onni on oma takapiha jossa kuivattaa matot omenapuiden oksilla. Jospa sitä omenasatoa saisi edes vähän korjattua talteen...
On tässä sentään vähän osingoille päästy: Vuokrakämppämme takapihalta kävin viimevuotisin luvin hakemassa vähän punaherukoita ja karviaisia. Kavereilta ja vanhemmilta on saatu kesäkurpitsaa, sipulia ja perunaa. Viisi kiloa mansikoita pakkaseen haettiin torilta, jossa käytiin myös sienessä hakemassa kantarelleja kuivattavaksi ja sienikastikkeeseen.
Mustikassa olen käynyt kaksi kertaa, joista ensimmäisellä haettiin vain muutama kourallinen marjoja mutakakun kaveriksi, ja toisella kerralla rankkasade yllätti puolen tunnin kyykkimisen jälkeen. Nyt on puoli pakastusrasiallista mustikoita jemmassa talvea varten, että jee! Olisihan niitä vieläkin kai metsät täynnä, jotenkin ei vaan inspaa lähteä varta vasten marjastamaan. Metsälenkeillä on kuitenkin kiva napostella muutama mustikka nassuun, minkä on muuten huomannut myös Kuutti:
Tähän aikaan vuodesta saa tottua taukoihin lenkkeilyn lomassa, kun tuo mussuttaa menemään pää mustikkamättäissä.
Lämpimän kesäpäivän voi viettää myös mm. mattoja pesten. Onni on oma takapiha jossa kuivattaa matot omenapuiden oksilla. Jospa sitä omenasatoa saisi edes vähän korjattua talteen...
17.7.2015
Yötön yö Muotkalla
Tänä vuonna vietimme keskikesän juhlaa perinteisestä mökkeilystä poiketen vaellusreissulla Muotkatunturin erämaassa. Kohde oli ollut mielessä koko kevään ajan ja ajankohta varmistui lopulta kesäkuun kolmanneksi viikoksi. Alkukesän epävakainen sää ja hyttysten mahdollinen herääminen hieman mietityttivät ennen reissua, mutta kumpikaan ei aiheuttanut suurempia ongelmia - hyttysiä alkoi olla haitaksi asti vasta viimeisenä iltana.
Heti vaelluksen jälkeen ei tuntunut luontevalta kirjoittaa reissusta mitään, mutta nyt on vihdoin matkakertomuksen aika.
Lauantai
Lähdimme ajamaan sumuisesta Turusta aamuneljän jälkeen. Koko päivän kestäneen automatkan jälkeen olimme perillä Muotkan Ruoktulla erämaa-alueen pohjoispuolella yhdeksän aikaan illalla. Parkkipaikalta kävelimme Peltojoen suuntaisesti etelään, ja juuri ja juuri erämaa-alueen rajan ylitettyämme leiriydyimme pienen lammen luo koivikkoon.
Sunnuntai
Huiputimme aamiaisen jälkeen Stuárráb Ruáviuáivin, jonka rinteessä pari sympaattista kuukkelia tuli ihmettelemään meitä. Aamupäivän huiputuksen jälkeen päivän maasto oli lähinnä tylsähköä koivikkoa, joskin näköalat hienot vähänkin korkeammalla. Fiilis oli keväinen: tuoksui huhtikuulle ja koivuissakin oli vasta hiirenkorvat. Päivällä sai hikoilla t-paidassa, iltapäivällä sää pilvistyi ja viileni. Lounasta söimme Taimenjärven rannalla ja illalla leiriydyimme Suoppajärven etelärannalle.
Ennen reissua ostetuista vaellussauvoista tuli molempien suosikkivaruste hetkessä: etenkin ylä- ja alamäkien kapuaminen on paljon helpompaa, kävely muutenkin ripeämpää eikä rinkka paina hartioita läheskään niin paljon kuin ilman sauvoja.
Meidän lisäksemme myös Kuutti alkoi tuntea rinkan painon nahoissaan ja käpertyi aina tauoilla sammalikkoon nukkumaan. Eteneminen sen kanssa oli joutuisampaa kuin viime elokuussa UKK-reissulla, kun se "kierrä"-käskyn lisäksi on oppinut kääntymään vasemmalle ja oikealle käskystä. Kuutin rinkassa oli myös aiempaa enemmän painoa, mikä vähän lievensi sen vetohaluja.
Maanantai
Maanantaina jatkoimme Suoppajärven eteläpuolta, josta etenimme suon yli vaaranrinteeseen, ja siitä Peltojärven kaakkoisrantaa reunustavalle leveälle mutta onneksi helppokulkuiselle suolle. Koko päivä oli tosiaan koivikkoa, suota, koivikkoa, suota... Alkuillasta saavuimme viimein Peltojärven hiekkarannalle. Kauaa emme ehtineet kaunista ja hienohiekkaista rantaa ihastella, kun alkoi sataa.
Kuutti ihmetteli Peltojärven aaltoja.
Tiistai
Viivyimmekin Peltojärven rannalla pitkälle toista vuorokautta huonon sään takia. Satoi vaihtelevan rankasti ja tuuli arviolta reilustikin yli 10 m/s, suoraan Peltojärven ulapan yli. Onneksi Fjällrävenin Akkaan voi luottaa. Ja onneksi molemmilla oli kirjat mukana, ja kyllähän syöminenkin käy ajankulusta...
Fiilis oli aika upea, kun teltassa vietetyn päivän jälkeen menin tiskaamaan illallistiskejä ulos ja huomasin ilta-auringon pilkistävän paksun pilvikerroksen ja tunturinhuippujen välistä. Kova tuuli ei kuitenkaan laantunut ennen seuraavaa aamua, jolloin viimein pääsimme jatkamaan matkaa.
Keskiviikko
Keskiviikkoaamuna sateli ja tuuli vielä hieman. Lähdimme Peltojärvessä pulahtamisen jälkeen vihdoin matkaamaan kohti avotunturia. Ylitimme Vuomajoen, huiputimme ehkä Soarvegielaksen (jätin retkipäiväkirjaan tyhjän kohdan huiputtamamme tunturin nimeä varten, unohdin lisätä sen jälkikäteen ja nyt kumpikaan ei enää muista varmaksi mikä se oli) ja kävelimme täydellisen hiljaisuuden vallitessa kivikkoisen ja lumisen rotkon läpi. Sää vaihteli koko päivän ajan jopa minuuteissa auringonpaisteesta sadekuuroon.
Kävelimme alkuillasta pitkin Ylemmän Honkavuoman vartta ja päätimme pistää teltan pystyyn lähelle yhtä lukuisista nuotiopohjista. Mikäs siinä oli nauttia valoisasta illasta kokkaillen nuotiolla huikean hyvää tofu-kookoscurrya ja nautiskellen punaviiniä. Kuutillakin oli iltaruuan lisäksi kaluttavanaan poronsarvi, joita reissusta olisi löytynyt enemmän kuin jaksoi kantaa.
Torstai
Aamulla jatkoimme joen vartta eteenpäin ja poikkesimme Kiälluläppimävzin satumetsään, joka näyttäytyi parhaimmillaan kun aurinko sattui paistamaan juuri siellä käydessämme. Lounaan ja joenylityksen jälkeen kiirehdimme sadekuuro kannoillamme Honkavuoman Latvajärvelle leiriytymään. Viimeiset puoli tuntia kävelimme sateessa - pitäähän sitä nyt kerran reissussa kastua kunnolla. Teltan pystytettyämme sade loppuikin jo pian ja tilalle tuli lämmin auringonpaiste. Kuivattelimme varusteemme auringossa, pulahdin järveen ja otimme aurinkoa - kunnes uusi valtava kuuropilvi alkoi vyöryä vastarannan tunturin takaa.
Perjantai
Perjantai alkoi Peltoaivin (567 m) huiputuksella. Sää oli entistäkin vaihtelevampi: välillä aurinkoista ja kuumaa, heti perään tuulta ja sadetta. Jätimme rinkat lumilämpäreen luo (Kuutti ryömi ja telmi innoissaan lumessa) ja nousimme yltyvässä vesi- ja raesateessa Peltoaiville. Kuuron eteneminen tunturin huippua lähestyessämme oli upea kokemus - toisella puolella oli synkkää ja sateista ja näkyvyys todella kehno, toisella puolella taas sinistä taivasta, aurinkoa ja kumpupilviä.
Alas kavuttuamme suunnistimme itsemme polulle, jota pitkin kävelimme joutuisasti Peltojoen varteen ja lopulta jollekin Harrijärvistä ja juhannusaaton viettoon. Illalliseksi oli porkkanaohrattoa kantarellikeitolla ja parmesanlastuilla. Jälkiruuaksi paistettiin nuotiolla pannukakkuja, kastikkeena valmispussista vanilja-mansikkakeittoa. Toimi, nam! Istuskelimme nuotion sammumista odottaen, ilta- (vai yö-?)auringon paistaessa. Se oli hyvä juhannus.
Lauantai
Aamu oli aurinkoinen ja kiireetön, ja päivän teema polkumarssi Peltojoen vartta pitkin pohjoiseen. Ylitettiin joki leveästä, matalasta kohdasta - ehkä leppoisin ylitys koskaan, aurinko paistoi ja pieni tuulenvire leikki tyynessä joenuomassa. Ei mennyt montaakaan tuntia kun olimme perillä viimeisessä yöpaikassa, yhdellä Antaraslammista vähän yli kilometrin päässä Ruoktusta. Hyttyset alkoivat kiusata, joten nopean järvikylvyn ja illallisen jälkeen kömmimme jo alkuillasta telttaan nukkumaan.
Sunnuntai
Puolitoista kilometriä kävelyä, ja olimme takaisin sivistyksessä. Tuttu haikeus valtasi mielen autolle saapuessamme ja viimeistään eteläiseen Suomeen ajettuamme. Missä kirkkaat vedet, korkeat tunturit, koskemattomat metsät ja taukoamaton käen kukunta?
Kaiken kaikkiaan oli siis erinomainen viikko! Kilometrejä ei tullut erityisen monta - yhteensä noin 60 - mutta eihän sinne suorittamaan lähdettykään. Muotkatuntureille täytyy päästä joskus uudestaan ja suunnitella reitti niin, että kuljettavana on vähemmän suota ja koivikkoa, enemmän avotunturia. Esimerkiksi Kuárvikozzâlla eli alueen korkeimmalla huipulla olisi upeaa käydä, samoin Stuorrâävžissa. Myös Peltoaivin huipulta näkyneet, horisontissa siintäneet lumiset Norjan huiput jäivät kutkuttelemaan...
Heti vaelluksen jälkeen ei tuntunut luontevalta kirjoittaa reissusta mitään, mutta nyt on vihdoin matkakertomuksen aika.
Lauantai
Lähdimme ajamaan sumuisesta Turusta aamuneljän jälkeen. Koko päivän kestäneen automatkan jälkeen olimme perillä Muotkan Ruoktulla erämaa-alueen pohjoispuolella yhdeksän aikaan illalla. Parkkipaikalta kävelimme Peltojoen suuntaisesti etelään, ja juuri ja juuri erämaa-alueen rajan ylitettyämme leiriydyimme pienen lammen luo koivikkoon.
Sunnuntai
Huiputimme aamiaisen jälkeen Stuárráb Ruáviuáivin, jonka rinteessä pari sympaattista kuukkelia tuli ihmettelemään meitä. Aamupäivän huiputuksen jälkeen päivän maasto oli lähinnä tylsähköä koivikkoa, joskin näköalat hienot vähänkin korkeammalla. Fiilis oli keväinen: tuoksui huhtikuulle ja koivuissakin oli vasta hiirenkorvat. Päivällä sai hikoilla t-paidassa, iltapäivällä sää pilvistyi ja viileni. Lounasta söimme Taimenjärven rannalla ja illalla leiriydyimme Suoppajärven etelärannalle.
Illallisrisottoa kesäkurpitsalla, pinaatilla, sipulilla ja lorauksella valkoviiniä.
Ennen reissua ostetuista vaellussauvoista tuli molempien suosikkivaruste hetkessä: etenkin ylä- ja alamäkien kapuaminen on paljon helpompaa, kävely muutenkin ripeämpää eikä rinkka paina hartioita läheskään niin paljon kuin ilman sauvoja.
Meidän lisäksemme myös Kuutti alkoi tuntea rinkan painon nahoissaan ja käpertyi aina tauoilla sammalikkoon nukkumaan. Eteneminen sen kanssa oli joutuisampaa kuin viime elokuussa UKK-reissulla, kun se "kierrä"-käskyn lisäksi on oppinut kääntymään vasemmalle ja oikealle käskystä. Kuutin rinkassa oli myös aiempaa enemmän painoa, mikä vähän lievensi sen vetohaluja.
Maanantai
Lounasta tuulensuojassa mättäikössä. Lämmin kuppi -keitto menee nopeammin alas juomalla.
Maanantaina jatkoimme Suoppajärven eteläpuolta, josta etenimme suon yli vaaranrinteeseen, ja siitä Peltojärven kaakkoisrantaa reunustavalle leveälle mutta onneksi helppokulkuiselle suolle. Koko päivä oli tosiaan koivikkoa, suota, koivikkoa, suota... Alkuillasta saavuimme viimein Peltojärven hiekkarannalle. Kauaa emme ehtineet kaunista ja hienohiekkaista rantaa ihastella, kun alkoi sataa.
Kuutti ihmetteli Peltojärven aaltoja.Tiistai
Viivyimmekin Peltojärven rannalla pitkälle toista vuorokautta huonon sään takia. Satoi vaihtelevan rankasti ja tuuli arviolta reilustikin yli 10 m/s, suoraan Peltojärven ulapan yli. Onneksi Fjällrävenin Akkaan voi luottaa. Ja onneksi molemmilla oli kirjat mukana, ja kyllähän syöminenkin käy ajankulusta...
Kuutti murjotti teltan nurkassa, vaihtoi välillä nurkkaa ja huokaili.
Fiilis oli aika upea, kun teltassa vietetyn päivän jälkeen menin tiskaamaan illallistiskejä ulos ja huomasin ilta-auringon pilkistävän paksun pilvikerroksen ja tunturinhuippujen välistä. Kova tuuli ei kuitenkaan laantunut ennen seuraavaa aamua, jolloin viimein pääsimme jatkamaan matkaa.
Kuva ei valitettavasti anna oikeutta taivaanrannasta synkkyyttä halkovan auringonvalon upeudelle.
Keskiviikko
Keskiviikkoaamuna sateli ja tuuli vielä hieman. Lähdimme Peltojärvessä pulahtamisen jälkeen vihdoin matkaamaan kohti avotunturia. Ylitimme Vuomajoen, huiputimme ehkä Soarvegielaksen (jätin retkipäiväkirjaan tyhjän kohdan huiputtamamme tunturin nimeä varten, unohdin lisätä sen jälkikäteen ja nyt kumpikaan ei enää muista varmaksi mikä se oli) ja kävelimme täydellisen hiljaisuuden vallitessa kivikkoisen ja lumisen rotkon läpi. Sää vaihteli koko päivän ajan jopa minuuteissa auringonpaisteesta sadekuuroon.
Kävelimme alkuillasta pitkin Ylemmän Honkavuoman vartta ja päätimme pistää teltan pystyyn lähelle yhtä lukuisista nuotiopohjista. Mikäs siinä oli nauttia valoisasta illasta kokkaillen nuotiolla huikean hyvää tofu-kookoscurrya ja nautiskellen punaviiniä. Kuutillakin oli iltaruuan lisäksi kaluttavanaan poronsarvi, joita reissusta olisi löytynyt enemmän kuin jaksoi kantaa.
Torstai
Aamulla jatkoimme joen vartta eteenpäin ja poikkesimme Kiälluläppimävzin satumetsään, joka näyttäytyi parhaimmillaan kun aurinko sattui paistamaan juuri siellä käydessämme. Lounaan ja joenylityksen jälkeen kiirehdimme sadekuuro kannoillamme Honkavuoman Latvajärvelle leiriytymään. Viimeiset puoli tuntia kävelimme sateessa - pitäähän sitä nyt kerran reissussa kastua kunnolla. Teltan pystytettyämme sade loppuikin jo pian ja tilalle tuli lämmin auringonpaiste. Kuivattelimme varusteemme auringossa, pulahdin järveen ja otimme aurinkoa - kunnes uusi valtava kuuropilvi alkoi vyöryä vastarannan tunturin takaa.
Perjantai
Perjantai alkoi Peltoaivin (567 m) huiputuksella. Sää oli entistäkin vaihtelevampi: välillä aurinkoista ja kuumaa, heti perään tuulta ja sadetta. Jätimme rinkat lumilämpäreen luo (Kuutti ryömi ja telmi innoissaan lumessa) ja nousimme yltyvässä vesi- ja raesateessa Peltoaiville. Kuuron eteneminen tunturin huippua lähestyessämme oli upea kokemus - toisella puolella oli synkkää ja sateista ja näkyvyys todella kehno, toisella puolella taas sinistä taivasta, aurinkoa ja kumpupilviä.
Peltoaivin huipulla.
Alas kavuttuamme suunnistimme itsemme polulle, jota pitkin kävelimme joutuisasti Peltojoen varteen ja lopulta jollekin Harrijärvistä ja juhannusaaton viettoon. Illalliseksi oli porkkanaohrattoa kantarellikeitolla ja parmesanlastuilla. Jälkiruuaksi paistettiin nuotiolla pannukakkuja, kastikkeena valmispussista vanilja-mansikkakeittoa. Toimi, nam! Istuskelimme nuotion sammumista odottaen, ilta- (vai yö-?)auringon paistaessa. Se oli hyvä juhannus.
Lauantai
Aamu oli aurinkoinen ja kiireetön, ja päivän teema polkumarssi Peltojoen vartta pitkin pohjoiseen. Ylitettiin joki leveästä, matalasta kohdasta - ehkä leppoisin ylitys koskaan, aurinko paistoi ja pieni tuulenvire leikki tyynessä joenuomassa. Ei mennyt montaakaan tuntia kun olimme perillä viimeisessä yöpaikassa, yhdellä Antaraslammista vähän yli kilometrin päässä Ruoktusta. Hyttyset alkoivat kiusata, joten nopean järvikylvyn ja illallisen jälkeen kömmimme jo alkuillasta telttaan nukkumaan.
Sunnuntai
Puolitoista kilometriä kävelyä, ja olimme takaisin sivistyksessä. Tuttu haikeus valtasi mielen autolle saapuessamme ja viimeistään eteläiseen Suomeen ajettuamme. Missä kirkkaat vedet, korkeat tunturit, koskemattomat metsät ja taukoamaton käen kukunta?
Kaiken kaikkiaan oli siis erinomainen viikko! Kilometrejä ei tullut erityisen monta - yhteensä noin 60 - mutta eihän sinne suorittamaan lähdettykään. Muotkatuntureille täytyy päästä joskus uudestaan ja suunnitella reitti niin, että kuljettavana on vähemmän suota ja koivikkoa, enemmän avotunturia. Esimerkiksi Kuárvikozzâlla eli alueen korkeimmalla huipulla olisi upeaa käydä, samoin Stuorrâävžissa. Myös Peltoaivin huipulta näkyneet, horisontissa siintäneet lumiset Norjan huiput jäivät kutkuttelemaan...
3.6.2015
Erämaamenun suunnittelua
Sain kunnian suunnitella tämänvuotisen Lapin-vaelluksemme ruokapuolta niin pitkälle kuin haluan. Sehän sopii - kirjoja ja blogeja on selailtu, ja päästin sisäisen excel-nörttini valloilleen ja tein muonasuunnitelmasta taulukon grammamäärineen ja kuivatusvaatimuksineen. Kätevää! Kai? Taulukon tekemisen ajassa olisi varmaan jo pussittanut aika monta minigripillistä mysliä. Muttakun taulukot ja listat on niin kivoja...
Reissumme suuntautuu Muotkatunturin erämaahan, joten viime vuoden UKK-vaelluksesta poiketen tällä vaelluksella päästään toivottavasti syömään tuoretta kalaa. Kesäkuun puoliväli retkiajankohtana tarkoittaa kuitenkin sitä, että aamupuuron sekaan on turha toivoa tuoreita marjoja tai kalan lisukkeeksi sieniä. Onneksi edellämainittuja voi ottaa mukaan kuivattuna, kuten kaikenlaista muutakin.
Kuivausoperaatio on alkanut vihanneksilla: paprikaa, kesäkurpitsaa, palsternakkaa, ehkä porkkanaa ja pinaattia. Papupihvien sidosaineeksi ajattelin raastaa ja kuivata perunan, vaikka kananmunankin kuivausohjeita löytyy netistä. Proteiinipuolella kahden pesco-kasvissyöjän retkimenuun kuuluvatkin siis muun muassa papupihvit ja kasvis-papumuhennos, joita varten kidneypavut murskataan ja kuivataan, kookos-tofukastike, johon tulee murskatun ja kuivatun marinoidun tofun lisäksi kookosjauheesta veden kanssa valmistettavaa kookosmaitoa, sekä risottoa, johon ajattelin lisätä soijarouhetta. Kuivauksessa on tähän asti luotettu Vennin viime vuonna keksimään metodiin, mutta toivotaan myös edes paria lämpimämpää päivää tähän alkukuulle, jotta saisimme ruokaa kuivumaan myös aurinkoisella säällä saunaksi muuttuvalle vintillemme.
Tätä reissua varten sekoitamme niin mysli-, puuro-, kiisseli- kuin lettutaikina-ainekset itse. Apuna on toiminut Tunturikeittiö-blogi, josta olen napannut kolme ensin mainittua reseptiä käyttöön lähes sellaisenaan. Lettutaikinan ajattelin toteuttaa Chocochilin pannukakkuohjeella, sillä kaapista sattuu löytymään siinä käytettävää No Eggiä. Jotenkin se kananmunan kuivattaminen vaan arveluttaa... Valitettavasti emme retkiolosuhteissa oikein pysty noudattamaan vegaaniblogin linjaa, nimittäin soijamaidon tulee korvaamaan maitojauhe - ellei jollain ole parempia ideoita. Tunturikeittiö-blogista oli apua myös jälkiruokien suunnittelussa, ja mukaan lähtevät raaka-aineet niin mokkapannacotan kuin suklaakeksienkin tekoa varten.
Valmiisiin pussiruokiin luotamme vielä lounaskeittojen sekä perunamuusin kohdalla. Molempiin tulee toki omia lisäyksiä: keittoihin voita ja/tai öljyä sekä lempiherkkuani eli kuivattua sipulirouhetta ja mummonmuusiin ajattelimme sekoittaa kuivattua ja jauhettua palsternakkaa antamaan makua. Lisäksi otamme varmaankin yhden kaupan pussipastan mukaan hätäapuruuaksi.
Eipä tässä oikein malttaisi odottaa että pääsee jo reissuun!
Reissumme suuntautuu Muotkatunturin erämaahan, joten viime vuoden UKK-vaelluksesta poiketen tällä vaelluksella päästään toivottavasti syömään tuoretta kalaa. Kesäkuun puoliväli retkiajankohtana tarkoittaa kuitenkin sitä, että aamupuuron sekaan on turha toivoa tuoreita marjoja tai kalan lisukkeeksi sieniä. Onneksi edellämainittuja voi ottaa mukaan kuivattuna, kuten kaikenlaista muutakin.
Paprika ennen kuivausta.
Tätä reissua varten sekoitamme niin mysli-, puuro-, kiisseli- kuin lettutaikina-ainekset itse. Apuna on toiminut Tunturikeittiö-blogi, josta olen napannut kolme ensin mainittua reseptiä käyttöön lähes sellaisenaan. Lettutaikinan ajattelin toteuttaa Chocochilin pannukakkuohjeella, sillä kaapista sattuu löytymään siinä käytettävää No Eggiä. Jotenkin se kananmunan kuivattaminen vaan arveluttaa... Valitettavasti emme retkiolosuhteissa oikein pysty noudattamaan vegaaniblogin linjaa, nimittäin soijamaidon tulee korvaamaan maitojauhe - ellei jollain ole parempia ideoita. Tunturikeittiö-blogista oli apua myös jälkiruokien suunnittelussa, ja mukaan lähtevät raaka-aineet niin mokkapannacotan kuin suklaakeksienkin tekoa varten.
... ja kuivauksen jälkeen.
Eipä tässä oikein malttaisi odottaa että pääsee jo reissuun!
11.5.2015
Kesäretkeilykauden avaus Kurjenrahkalla
Kevät tuli, mukanaan punkit, hyttyset, koivun siitepöly, kurakelit - mitä näitä iloja nyt olikaan. Nenä tukossa ja pari iljettävää punkkia Kuutin turkin syövereistä juuri irrottaneena (ja tänne lähettäneenä) on silti aihetta hymyyn, kun päivät pitenevät ja ilma lämpenee. Huhtikuun puolessavälissä yövyimmekin ensi kertaa tämän vuoden puolella ulkona ilman talvivarusteita. Saattoi tosin käydä niin, että yliarvioimme varustuksemme ja yöllä vähän palelsi, ja että aamulla satoi lunta...
Suuntana oli tuttu Kurjenrahkan kansallispuisto, joka on osoittautunut oikein kelvoksi retkikohteeksi. Suomaisema on aina yhtä upea, ja Kurjenrahkalta löytyykin Varsinais-Suomen laajimmat luonnontilaiset suot, kertoo Luontoon.fi. Tällä reissulla pääsimme myös tutustumaan Pukkipalon vanhaan aarniometsään.
Lähdimme luontotuvalta kiertämään Kuhankuonon (seitsemän kunnan rajapyykki) kautta Savojärven etelärannan reittiä pitkin Rantapihalle, josta käveltiin Pukkipalon pohjoispuolta Lakjärvelle. Katseltiin auringonlasku järven rannalla, kokkailtiin illalliseksi soijabolognesea ja pimeän tultua kömmittiin laavuun nukkumaan.
Yö oli tosiaan hieman viileä, jopa minulle kolmen vuodenajan makuupussissani, Vennin kevyemmästä pussista sitten puhumattakaan. Oho. Mutta kun ei millään viitsinyt ottaa talvimakuupussia tai neljän kilon telttaa yhden yön reissulle... Aamulla heräsimme linnunlauluun ja tosiaan pieneen lumisateeseen. Tutuksi tulleen retkiaamiaisen eli näkkärin ja Koskenlaskija-sulatejuuston sekä myslin ja mehukeiton jälkeen pakattiin rinkka ja lähdettiin takaisinpäin.
Kävelimme Pukkipalon upean aarniometsän läpi, nousimme Takaniitunvuorelle katsomaan suomaisemaa, ihmettelimme kalkattavaa ja meitä turvallisen matka päästä tarkkailevaa metsoa Huhtaniitunmäellä, kiersimme Savojärven pohjoispuolelta ja söimme lounassoppaa eväspaikalla. Kahden päivän retken aikana löytyi muuten yhteensä 20 geokätköä, ja kaksi jäi vielä tältä alueelta hakematta.
Oli kaiken kaikkiaan mukava reissu, jonka ehdottomana plussapuolena mainittakoon vielä, että koska olimme liikkeellä keskellä arkiviikkoa, törmäsimme kohtalaisesta ja ajoittain tosi hyvästäkin säästä huolimatta vain muutamiin ihmisiin, joista useimpiin Savojärven kiertävällä reitillä ja luontotuvan läheisyydessä. Kallion laella edessä avautuvaa suota katsellessa pystyi siis melkein kuvittelemaan olevansa jossain kaukana sivistyksestä.
Nyt onkin sitten aika suunnitella kesän pidempiä retkiä, johonkin oikeasti kauas sivistyksestä.
Suuntana oli tuttu Kurjenrahkan kansallispuisto, joka on osoittautunut oikein kelvoksi retkikohteeksi. Suomaisema on aina yhtä upea, ja Kurjenrahkalta löytyykin Varsinais-Suomen laajimmat luonnontilaiset suot, kertoo Luontoon.fi. Tällä reissulla pääsimme myös tutustumaan Pukkipalon vanhaan aarniometsään.
Lähdimme luontotuvalta kiertämään Kuhankuonon (seitsemän kunnan rajapyykki) kautta Savojärven etelärannan reittiä pitkin Rantapihalle, josta käveltiin Pukkipalon pohjoispuolta Lakjärvelle. Katseltiin auringonlasku järven rannalla, kokkailtiin illalliseksi soijabolognesea ja pimeän tultua kömmittiin laavuun nukkumaan.
Lakjärven rannalla iltavaloa ihmettelemässä.
Kävelimme Pukkipalon upean aarniometsän läpi, nousimme Takaniitunvuorelle katsomaan suomaisemaa, ihmettelimme kalkattavaa ja meitä turvallisen matka päästä tarkkailevaa metsoa Huhtaniitunmäellä, kiersimme Savojärven pohjoispuolelta ja söimme lounassoppaa eväspaikalla. Kahden päivän retken aikana löytyi muuten yhteensä 20 geokätköä, ja kaksi jäi vielä tältä alueelta hakematta.
Lounasta Savojärven rannalla. Taas tuli todistettua, että lyhyelle retkelle jaksaa kantaa kaikkea toosi hyödyllistä mukanaan.
Nyt onkin sitten aika suunnitella kesän pidempiä retkiä, johonkin oikeasti kauas sivistyksestä.
13.4.2015
Lähiretkeilyä sinne tänne
Kuutin ulkoilu noudattaa aika pitkälle seuraavaa kaavaa: aamupissatus, pitkä lenkki, ehkä lyhyempi illalla ja ennen nukkumaanmenoa vielä pikainen pyrähdys. Pitkä lenkki, jos lähdetään kotiovelta, kestää puolestatoista tunnista ylöspäin, maksimina yleensä vajaat kolme tuntia. Siinä ajassa kiertää koirapuiston tai pari ja matkaa kertyy parhaimmillaan toistakymmentä kilometriä.
Tätä kaavaa kun on nyt vuoden verran toistanut samalla alueella, alkaa jo toivoa vähän vaihtelua ympäristöön. Kaikki lähialueilla olevat metsäalueet ja puistikot on kierretty sen sataan kertaan. Pitkälle lenkille lähtiessä saa aina varautua siihen, että ensimmäinen puoli tuntia mennään vilkkaiden katujen ja teiden varsia, ja paluumatkalla sama puuduttava osuus. Tuon puolen tunnin rajan takana alkaa jo selvästi kaupungista erillinen ympäristö, oli ilmansuunta melkein mikä tahansa. Usein tuleekin laitettua luurit päähän pakkopullaosuuden ajaksi ja riisuttua ne metsäosuuden luona, kun jotain kuuntelemisen aihetta on luvassa. Tai ihan vaan hiljaisuutta.
Toissailtana käytiin pikaisesti puolen tunnin haamurajan paremmalla puolella odottavalla mäellä auringonlaskua katsomassa. Jos vältti katsomasta kello viiteen, eikä ollut huomaavinaan kaupungista kuuluvaa kohinaa, saattoi melko hyvin huijata itseään luulemaan, että ollaan jossain aivan muualla kuin neljän kilometrin päässä Turun kauppatorilta.
Onneksi niitä lähimetsiäkin on tarjolla! Vieläpä sellaisia, joiden läpikävelemiseen vaudikkaastikin menee monen monta nautinnollista minuuttia. On aika hassua, että kaupunkialueelta ja sen välittömästä läheisyydestä on helpompi löytää suunnilleen luonnontilassa olevaa tai suojeltua metsää kuin lapsuudenmaisemistani maalta. Vaikka täkäläiset metsät ovatkin usein suuren kävijämäärän täyteen askeltamia sikinsokin kulkevia polkuja, kulkee niitä niin paljon mieluummin kuin kotopuolen sekasortoisia, läpipääsemättömiä taimikoita, revittyjä hakkuuaukioita ja luonnottoman tasapaksuja männiköitä.
Pahaksi onneksi meille tuli auto vuodenvaihteessa, kun koiran ja kahden ihmisen vaatimien roippeiden määrä viikonloppureissulle minne tahansa alkoi olla sietämättömän suuri. Sivuvaikutuksena tuli tietysti matalampi kynnys lähteä autolla lenkille jonnekin kaupungin ulkopuolelle, mikä nyt on ihan lähtökohtaisesti naurettavaa. Autolla. Lenkille. Jos kuitenkin pitää valita viettääkö kävellen puoli, vai autolla siirtyen puolitoista tuntia metsässä, tulee autoon turvauduttua vähän liian usein. Halu päästä pois kaupungista hiljaiseen metsään päivittäin on suuri.
Alkuviikosta käytiinkin sitten Kuutin kanssa kaksistaan Kurjenrahkan kansallispuistossa kiertämässä Savojärvi ja Pukkipalon aarnioalue. Muita kulkijoita ei luontotalon välitöntä läheisyyttä laskematta ollut, vaan koko pitkän päivän sai kävellä tyystin omassa rauhassa. Arkipäivä hyvä päivä retkeillä.
Pääsiäisenä käytiin kiertämässä parin tunnin lenkki Evon retkeilyalueella kun sielläpäin oltiin sukuloimassa. Harmillisen iso osa luontopolusta kylläkin kulki piakkoin hakkuukypsässä talousmetsässä.
Kuutilta siis iso peukku lähimetsille!
Tätä kaavaa kun on nyt vuoden verran toistanut samalla alueella, alkaa jo toivoa vähän vaihtelua ympäristöön. Kaikki lähialueilla olevat metsäalueet ja puistikot on kierretty sen sataan kertaan. Pitkälle lenkille lähtiessä saa aina varautua siihen, että ensimmäinen puoli tuntia mennään vilkkaiden katujen ja teiden varsia, ja paluumatkalla sama puuduttava osuus. Tuon puolen tunnin rajan takana alkaa jo selvästi kaupungista erillinen ympäristö, oli ilmansuunta melkein mikä tahansa. Usein tuleekin laitettua luurit päähän pakkopullaosuuden ajaksi ja riisuttua ne metsäosuuden luona, kun jotain kuuntelemisen aihetta on luvassa. Tai ihan vaan hiljaisuutta.
Toissailtana käytiin pikaisesti puolen tunnin haamurajan paremmalla puolella odottavalla mäellä auringonlaskua katsomassa. Jos vältti katsomasta kello viiteen, eikä ollut huomaavinaan kaupungista kuuluvaa kohinaa, saattoi melko hyvin huijata itseään luulemaan, että ollaan jossain aivan muualla kuin neljän kilometrin päässä Turun kauppatorilta.
Onneksi niitä lähimetsiäkin on tarjolla! Vieläpä sellaisia, joiden läpikävelemiseen vaudikkaastikin menee monen monta nautinnollista minuuttia. On aika hassua, että kaupunkialueelta ja sen välittömästä läheisyydestä on helpompi löytää suunnilleen luonnontilassa olevaa tai suojeltua metsää kuin lapsuudenmaisemistani maalta. Vaikka täkäläiset metsät ovatkin usein suuren kävijämäärän täyteen askeltamia sikinsokin kulkevia polkuja, kulkee niitä niin paljon mieluummin kuin kotopuolen sekasortoisia, läpipääsemättömiä taimikoita, revittyjä hakkuuaukioita ja luonnottoman tasapaksuja männiköitä.
Alkuviikosta käytiinkin sitten Kuutin kanssa kaksistaan Kurjenrahkan kansallispuistossa kiertämässä Savojärvi ja Pukkipalon aarnioalue. Muita kulkijoita ei luontotalon välitöntä läheisyyttä laskematta ollut, vaan koko pitkän päivän sai kävellä tyystin omassa rauhassa. Arkipäivä hyvä päivä retkeillä.
Pääsiäisenä käytiin kiertämässä parin tunnin lenkki Evon retkeilyalueella kun sielläpäin oltiin sukuloimassa. Harmillisen iso osa luontopolusta kylläkin kulki piakkoin hakkuukypsässä talousmetsässä.
Kuutilta siis iso peukku lähimetsille!
2.4.2015
Seurakoira Kuutti
Yksi Kuutin parhaista puolista on, että se haluaa osallistua lähes kaikkeen. Oli kyse sitten imuroinnista, esseen kirjoituksesta tai sängyn petaamisesta, Kuutti on messissä. Nyt sen osallistumistapa on onneksi hieman jo rauhoittunut pentu- ja nuoruusajan riekkumisesta, jolloin naskalihampaat tarttuivat kaikkeen mahdolliseen pureskeltavaan tai sitten huomionkipeänä meidän nilkkoihin.
Nykyään osallistuminen on enemmän mallia "hieman jyrsin tätä herkullista lehdenkulmaa, lue sä vaan rauhassa" ja "mä vähän hivuttaudun tän jännän muovikipon luo kun sä et huomaa"- kuten viime viikonloppuna.
Jälkimmäisissä kuvissa puuhailtiin ikkunanlautapuutarhaa - saa nähdä, mitä siitä tulee. Ilman parveketta tai omaa pihaa eläminen tuottaa näin alkukeväästä hankaluuksia, kun viherpeukalo alkaa syyhytä. Pistin purkkeihin nyt tulemaan salaattia, pinaattia, rucolaa, vihanneskrassia ja herneenversoja sekä kaupasta ostetun persiljanlopun. Myöhemmin voisi istuttaa yrttejä lisää.
Parvekepuutarhani näytti pari kesää sitten tältä, toisella puolella parveketta oli vielä lisää tomaatteja. Ehkä vielä tällä vuosikymmenellä olisi taas mahdollisuus johonkin vastaavaan?
Nykyään osallistuminen on enemmän mallia "hieman jyrsin tätä herkullista lehdenkulmaa, lue sä vaan rauhassa" ja "mä vähän hivuttaudun tän jännän muovikipon luo kun sä et huomaa"- kuten viime viikonloppuna.
Jälkimmäisissä kuvissa puuhailtiin ikkunanlautapuutarhaa - saa nähdä, mitä siitä tulee. Ilman parveketta tai omaa pihaa eläminen tuottaa näin alkukeväästä hankaluuksia, kun viherpeukalo alkaa syyhytä. Pistin purkkeihin nyt tulemaan salaattia, pinaattia, rucolaa, vihanneskrassia ja herneenversoja sekä kaupasta ostetun persiljanlopun. Myöhemmin voisi istuttaa yrttejä lisää.
Parvekepuutarhani näytti pari kesää sitten tältä, toisella puolella parveketta oli vielä lisää tomaatteja. Ehkä vielä tällä vuosikymmenellä olisi taas mahdollisuus johonkin vastaavaan?
1.4.2015
Sarek 28.2.-8.3.2015
Sarekin reissu takana! Sen verran hienoa oli, että ensi talv(i)en suunnittelu on jo mielessä. Lähdöstä onkin jo melkein kuukausi, oho - tässä pitkäpiimäinen selostus tapahtumista.
Siirtyminen pohjoiseen alkoi autokyydillä kotiovelta Hämeenlinnaan, josta jatkettiin matkaa pakulla Ouluun ja hotelliin yöksi. Lähtö sieltä oli aamulla niin myöhään, että sängyssä sai kieriskellä ihan huolella, ladata uutukaisia radiopuhelimia ja jännäillä. Viimeisiä kilkkeitä etsittiin vielä ympäri kaupunkia, ainoa mitä ei saatu hankittua oli lumiketjut pakuun. Onneksi jäätiin mäkeen kiinni vasta reissun jälkeen Levillä, eikä yömyöhällä missään erämään erikoiskokeella.
Menomatkalla iski vähän ramppikuume, kun kuunteli muiden osallistujien puheita ulkoiluharrastuksistaan. Oli Suomen rannikon päästä päähän melonutta, aktiivimaratoonaria ja -hiihtäjää, vanhaa Huippuvuorten-kävijää ja muuta sen tasoista heppua ja heputarta. Lievää pienuuden tunnetta oli siis havaittavissa pakun takanurkan parralla.
Pitkän ajon jälkeen Ritsemin tunturiasemalle sisämajoitukseen, jossa kamojen välppäys aamun lähtöä varten ja äkkiä unta kaaliin. Vähän jännitti tulevan kelin puolesta, norjalaisten yr.no -sääpalvelu lupaili melkein 20 m/s tuulia, ja ensimmäinen etappi meillä olisi huitaista kymmenkilometrisen järveselän ylitse. Jos ennuste pitäisi paikkansa, ei lähdöstä tulisi mitään. Akkajärvi on etelä-pohjoissuunnassa 40km pitkä, ja ennustettu tuuli pääsisi puhaltamaan koko matkalta sen suuntaisesti. Kymmenen kilometriä kovassa sivutuulessa olisi liian paha, ja ensimmäinen rokulipäivä voisi tulla heti alkuun.
Aamulla haisteltiin ilmaa joukolla, ja lähtöpäätös saatiin. Tuuli olisi navakkaa, ei kuitenkaan mahdotonta. Työvälineiden arvonnasta sain mieluisan ahkion, erapron expeditionin. Kevyt parin kilon oranssi juhta, fjellpulkenin aisoilla ja ahkiokassilla. Muina vaihtoehtoina olisi ollut fjellpulken, 12 kg, ja yksi savotta, 7 kg. Kompensaatioksi nappasin yhteisistä varusteista kyytiin viisi litraa bensaa. Viikon pulkkaa kiskottuani ei tehnyt mieli palata omaan kapeaan ja kiikkerään savottaan.
Lähtö jäälle noin klo 11, tarkoituksena ylittää järvi ja hiihtää yli jääneen ajan puitteissa legi tai pari tunturikoivikon suojaan ensimmäiseen leiriin. Tuuli oli kova ja puuskainen, mutta eteneminen sujui sastan mainion hupun suojassa nautiskellen. Tauoilla olikin sitten hankalampaa, kun tuuli uhkasi viedä käsistä kaiken kevyemmän. Myteriin kadotettiinkin ainakin yksi istuinalusta, retkiruokapussi ja täysi rulla wc-paperia. Ensimmäiset tauot meni sählätessä ja opetellessa (mihin helvettiin pakkasin ne kaikki termospullot kätevästi saataville?!). Kymmenessä minutissa voi joko syödä vähän suklaata ja hörpätä hart-sporttia, käydä maisemavessassa tai valokuvata, muttei millään kaikkia kolmea. Olin tehnyt parin päivän eväsleivät valmiiksi Ritsemissä, mutta tehostussyistä hylkäsin ne heti alkuunsa, ja söin pelkät juustot välistä. Muutenkin ruokalista oli aika poikkeuksellista normiarkeen verraten. Lounas oli joka päivä seuraavanlainen: puoli litraa kiehuvaa vettä, kaksi lämminkuppia, nuudelipussi, 50 g voita, 125 g parmesania ja yllärinä vielä jotakin. 2/3 naamariin ja iltapäivän viimeisellä legitauolla vielä jatkoin kaakaolla jämiä ja imuroin pois. Jälkeenpäin kyllä ällöttää pelkkä ajatus, mutta pakkasessa oli herkkua.
Ensimmäinen leiri pistettiin seitsemän legin jälkeen pystyyn ja alettiin keitellä ruokia. 14,3 km hiihtoa. Ilta sujui leppoisasti, mutta hieman seuraavaa päivää stressaten. Tiedossa olisi kovin nousupäivä, eikä seuran kovakuntoisuus juuri rauhoittanut oloa.
Aamulla painettiin ensimmäinen legi rinteen juurelle ja alettiin kavuta tarkoituksena nousta tunturiylängölle puurajan ylle. Lumi oli tuulen kivikovaksi puhaltamaa enkä päässyt v-tyylillä tallustamaan ylös lainkaan, ylipitkät sukset kalisivat ja liuskahtelivat otteesta osuessaan jatkuvasti päällekkäin. Loputtoman tuntuista kaltevaa ylämäkeä ei ole mukava nyhrystää tamppaamalla, samalla kun 45 kiloa pistää vastaan perässä ja uhkaa jatkuvasti kaatumisella. Tuli jäärautoja ikävä. Ensi talveksi on kyllä ostettava omat sukset. Nousu kuitenkin onnistui, vaikka takareisissä maitohappo kiehui.
Maisemat jylhistyivät, ja oma kunto alkoi herättää luottamusta stressin kaikotessa ja nautinnon alkaessa. Aamun nousun jälkeen hiihdeltiin loppupäivä metsä-Lapin maisemiin tottuneelle ylimaallisissa maisemissa. 15,1 km taittui, leiri pystyyn komean Nijak-tunturin kupeeseen.
Kolmas päivä valkeni, tai ei valjennut. Melkein white-out-olosuhteissa harhailtiin gps-signaalia totellen harmaassa udussa. Hienoa ja uutta sekin. 19,8 km hiihtoa.
Neljännen päivän keli ja maisemat olivat retken parasta antia. Tyyntä, aurinkoista, korkeita vuoria ympärillä ja suksi luisti. Suden jäljet kulkivat yhtä matkaa laaksonpohjaa pitkin, ja kaukaisuudessa nähtiin ahma juoksemassa meitä pakoon. Erämaan tuntu oli käsinkosketeltava.
Pakkasta oli auringossa kulkiessa hädin tuskin, varjossa lämpötila laski nopeasti viiteentoista pakkasasteeseen, ja iltaan mennessä -26 asteeseen. Jäädytin partani takin fleece-vuoreen kiinni ja jouduin irrottelemaan sitä keittimen lämmössä. Kamera oli koko ajan ulkolämpötilan armoilla; telttaan sitä ei kondensaation vuoksi uskaltanut tuoda, mutta kova pakkanen sai sen pintaan silti muodostumaan kuurankukkia kesken kuvaamisen. Onneksi se selvisi vaurioitta, ja sain kuvattua yöllistä maisemaakin ihan kohtuullisesti. Matkaa kyseisenä päivänä kertyi 19,2 km.
Marmotin talvipussi pääsi koetukselle, kun tyynessä ilmassa auottiin ennen nukkumaanmenoa kaikki telttaräppänät ovia myöten auki, että mahdollisimman suuri osa hengityksen kosteudesta kulkeutuisi ulos eikä tiivistyisi kamoihin. Päälle merinokerrasto, paksut villasukat, pipo päähän, kynsikkäät käteen, ja untuvapussin päälle ohut kuitupussi keräämään tiivistyvän kosteuden. Makuupussiin sisälle sai ahtaa vielä kunnon tavaravuoren: kameran akku ja gopro, hanskat, pipo, sukat, villasukat, villapoolo, monojen pohjalliset, huivi, fleece, kuumavesipullo ja pissapullo (ei onneksi ollut tarvetta). Sitten venkoili itsensä ohueen silkkilakanaan ja yritti selviytyä jonkinlaiseen sopuun tavaramäärän kanssa. Vielä korvatulpat korviin, eikä unta tarvinnut odotella. Eikä ollut kylmä, edes untuvapussin vetoketjua ei tarvinnut sulkea kokonaan, riitti että pussia piti peittona. Aamulla oli ensimmäinen vähän raikkaampi herätys. Pakkasta oli vielä -21, joten keittimien sytyttäminen hoitui mahdollisimman ripeästi, samalla kun teltan katosta varisi jäähilesade niskaan. Minuutti ja teltassa oli kuumankosteaa, puolen tunnin päästä kuivaa ja lämmintä. Pakkasenkin kanssa selviää siis.
Viides päivä, torstai, oli lyhyt hiihtopäivä: 13,5 km. Iltapäivällä kuuden legin jälkeen pistettiin ahkiot parkkiin ja alettiin rakentaa erilaisia lumimajoitteita. Kaksi neljän hengen lumiluolaa, iglu ja hätämajoitekuoppa. Oletettu kaivuuaika lumiluolalle oli 3-3,5 tuntia - meidän kolmen hengen ryhmällä kesti viisi tuntia jyystää kivikovaan hankeen riittävän suuri luola. Sisällä kaivaessa tuli hiki, ulos tauolle tullessa gore-texit jäätyivät rapeiksi ja jäykiksi kovassa tuulessa. Rukkaset sai puristella voimaa käyttäen sellaiseen muotoon, että ne sai takaisin käsiin. Eväät olivat kaikilla vähissä, vesi loppu, samoin verensokeri ja voimat siinä samalla. Kun viimein kymmenen maissa saatiin siirrettyä yön aikana tarvittava tavaravuori luolaan, oli olo ensimmäistä ja viimeistä kertaa viikon aikana nurja. Märät vaatteet, joiden kuivaamisesta ei olisi luolassa toivoakaan saivat kaipaamaan kotoisan lämpimään telttaan. Väsyneenä oltiin saada aikaan tulipalokin, kun keitinlaatikkoon valunut bensiini syttyi tuleen makuualustan päällä, joka sekin ehti leimahtaa. Onneksi lieskat sammuivat nopeasti ja vahingoilta säästyttiin. Vesien keittelyn lomassa nautittu minttu ja rommi nostivat mielialaa, ja päivällisen jälkeen olo oli jo ihan kohtuullinen.
Hiljaisessa lumiluolassa uni saapui nopeasti. Ainoa häiriötekijä oli ilmanvaihtoaukkoja yöllä hoonanneen henkilön tahattomasti kasvoilleni pudottama lumivyöry. Lyhyiden unien jälkeen oli tiedossa täysi hiihtopäivä, vielä lyhyemmät iltaunet ja yöhiihto autolle.
Viimeinen varsinainen hiihtopäivä tarjosi kaikkea mahdollista keliä. Olosuhteet vaihtuivat nopeimmillaan minuuteissa, aurinkoisesta ja tuulisesta kovaan märkään lumisateeseen ja myrskymaskeja huutavaan vastatuuleen, pelkkään tuuleen, tyyneen ja aurinkoiseen, pakkasesta hiostavan kuumaan plussakeliin. Matkan päättyminen toisaalta harmitti, toisaalta teki jo mieli kiiruhtaa. Päivällä laskeuduttiin pois ylängöltä eikä tunturikoivikko tarjonnut enää kovin kummoisia elämyksiä alkuviikkoon verrattuna. Hiihto sujui vähintäänkin ripeästi ja saavuttiin arvioitua nopeammin viimeiselle yöpaikalle, Akkajärven rannalle, 20,4 km takana.
Kaikki yrittivät hoitaa välttämättömyydet mahdollisimman pian alta pois, että uneen jäisi edes joku hetki. Takana oli huonosti nukuttu yö, eikä edessä olisi kuin parhaimmillaankin kolme tuntia lepoa ennen viimeistä viiden legin pikamarssia. Kahden tunnin unilla lähdettiin puoli kahdelta hiihtämään kohti Ritsemin houkuttelevia valoja, joiden lähestyminen oli piinaavan hidasta. Järvenselällä tuuli taas kovaa, ehkä edelliskertaakin enemmän, mutta tällä kertaa tuuli oli todella puuskittaista. Tuulen sattuessa kohdalle piti sitä vasten nojata reilusti pysyäkseen tasapainossa, samalla kun ahkio liukui sivulle tuuleen nähden. Yhtäkkiä tyyntyi ja hiljeni, kunnes hiihtäjien rivistö taas painautui vaakatasossa etenevää harvaa lumivyöryä vasten.
Matka loppui hiihdon osalta kuuden aikaan aamulla. Tavarat pikapikaa autoon ja nopea siirtyminen Leville huoltamaan itseä ja varusteita. Illalla ravintolassa tunsi nahoissaan 22 tunnin valvomisen, ja sitä edeltäneenkin yön vähät unet (söinkös jo, vai onko jotain vielä tulossa?). Sunnuntain ajomatka etelään vei vielä umpipuuduttavat 17 tuntia. Tuore ruoka, vaikka pelkät kalvakkaat tomaatitkin, maistuivat juusto-voi-kaakao-pasta-kuurin jälkeen huikean hyviltä.
Satunnaisia muistiinpanoja päiväkirjasta:
- Osta sukset.
- Askartele vetorengas.
- Jauha pähkinät tms. välipalat valmiiksi ensi kerralla, pureskelu nopeutuu.
- Tänne pitää palata.
Siirtyminen pohjoiseen alkoi autokyydillä kotiovelta Hämeenlinnaan, josta jatkettiin matkaa pakulla Ouluun ja hotelliin yöksi. Lähtö sieltä oli aamulla niin myöhään, että sängyssä sai kieriskellä ihan huolella, ladata uutukaisia radiopuhelimia ja jännäillä. Viimeisiä kilkkeitä etsittiin vielä ympäri kaupunkia, ainoa mitä ei saatu hankittua oli lumiketjut pakuun. Onneksi jäätiin mäkeen kiinni vasta reissun jälkeen Levillä, eikä yömyöhällä missään erämään erikoiskokeella.
Menomatkalla iski vähän ramppikuume, kun kuunteli muiden osallistujien puheita ulkoiluharrastuksistaan. Oli Suomen rannikon päästä päähän melonutta, aktiivimaratoonaria ja -hiihtäjää, vanhaa Huippuvuorten-kävijää ja muuta sen tasoista heppua ja heputarta. Lievää pienuuden tunnetta oli siis havaittavissa pakun takanurkan parralla.
Pitkän ajon jälkeen Ritsemin tunturiasemalle sisämajoitukseen, jossa kamojen välppäys aamun lähtöä varten ja äkkiä unta kaaliin. Vähän jännitti tulevan kelin puolesta, norjalaisten yr.no -sääpalvelu lupaili melkein 20 m/s tuulia, ja ensimmäinen etappi meillä olisi huitaista kymmenkilometrisen järveselän ylitse. Jos ennuste pitäisi paikkansa, ei lähdöstä tulisi mitään. Akkajärvi on etelä-pohjoissuunnassa 40km pitkä, ja ennustettu tuuli pääsisi puhaltamaan koko matkalta sen suuntaisesti. Kymmenen kilometriä kovassa sivutuulessa olisi liian paha, ja ensimmäinen rokulipäivä voisi tulla heti alkuun.
Aamulla haisteltiin ilmaa joukolla, ja lähtöpäätös saatiin. Tuuli olisi navakkaa, ei kuitenkaan mahdotonta. Työvälineiden arvonnasta sain mieluisan ahkion, erapron expeditionin. Kevyt parin kilon oranssi juhta, fjellpulkenin aisoilla ja ahkiokassilla. Muina vaihtoehtoina olisi ollut fjellpulken, 12 kg, ja yksi savotta, 7 kg. Kompensaatioksi nappasin yhteisistä varusteista kyytiin viisi litraa bensaa. Viikon pulkkaa kiskottuani ei tehnyt mieli palata omaan kapeaan ja kiikkerään savottaan.
Lähtö jäälle noin klo 11, tarkoituksena ylittää järvi ja hiihtää yli jääneen ajan puitteissa legi tai pari tunturikoivikon suojaan ensimmäiseen leiriin. Tuuli oli kova ja puuskainen, mutta eteneminen sujui sastan mainion hupun suojassa nautiskellen. Tauoilla olikin sitten hankalampaa, kun tuuli uhkasi viedä käsistä kaiken kevyemmän. Myteriin kadotettiinkin ainakin yksi istuinalusta, retkiruokapussi ja täysi rulla wc-paperia. Ensimmäiset tauot meni sählätessä ja opetellessa (mihin helvettiin pakkasin ne kaikki termospullot kätevästi saataville?!). Kymmenessä minutissa voi joko syödä vähän suklaata ja hörpätä hart-sporttia, käydä maisemavessassa tai valokuvata, muttei millään kaikkia kolmea. Olin tehnyt parin päivän eväsleivät valmiiksi Ritsemissä, mutta tehostussyistä hylkäsin ne heti alkuunsa, ja söin pelkät juustot välistä. Muutenkin ruokalista oli aika poikkeuksellista normiarkeen verraten. Lounas oli joka päivä seuraavanlainen: puoli litraa kiehuvaa vettä, kaksi lämminkuppia, nuudelipussi, 50 g voita, 125 g parmesania ja yllärinä vielä jotakin. 2/3 naamariin ja iltapäivän viimeisellä legitauolla vielä jatkoin kaakaolla jämiä ja imuroin pois. Jälkeenpäin kyllä ällöttää pelkkä ajatus, mutta pakkasessa oli herkkua.
Ensimmäinen leiri pistettiin seitsemän legin jälkeen pystyyn ja alettiin keitellä ruokia. 14,3 km hiihtoa. Ilta sujui leppoisasti, mutta hieman seuraavaa päivää stressaten. Tiedossa olisi kovin nousupäivä, eikä seuran kovakuntoisuus juuri rauhoittanut oloa.
Aamulla painettiin ensimmäinen legi rinteen juurelle ja alettiin kavuta tarkoituksena nousta tunturiylängölle puurajan ylle. Lumi oli tuulen kivikovaksi puhaltamaa enkä päässyt v-tyylillä tallustamaan ylös lainkaan, ylipitkät sukset kalisivat ja liuskahtelivat otteesta osuessaan jatkuvasti päällekkäin. Loputtoman tuntuista kaltevaa ylämäkeä ei ole mukava nyhrystää tamppaamalla, samalla kun 45 kiloa pistää vastaan perässä ja uhkaa jatkuvasti kaatumisella. Tuli jäärautoja ikävä. Ensi talveksi on kyllä ostettava omat sukset. Nousu kuitenkin onnistui, vaikka takareisissä maitohappo kiehui.
Maisemat jylhistyivät, ja oma kunto alkoi herättää luottamusta stressin kaikotessa ja nautinnon alkaessa. Aamun nousun jälkeen hiihdeltiin loppupäivä metsä-Lapin maisemiin tottuneelle ylimaallisissa maisemissa. 15,1 km taittui, leiri pystyyn komean Nijak-tunturin kupeeseen.
Kolmas päivä valkeni, tai ei valjennut. Melkein white-out-olosuhteissa harhailtiin gps-signaalia totellen harmaassa udussa. Hienoa ja uutta sekin. 19,8 km hiihtoa.
Neljännen päivän keli ja maisemat olivat retken parasta antia. Tyyntä, aurinkoista, korkeita vuoria ympärillä ja suksi luisti. Suden jäljet kulkivat yhtä matkaa laaksonpohjaa pitkin, ja kaukaisuudessa nähtiin ahma juoksemassa meitä pakoon. Erämaan tuntu oli käsinkosketeltava.
Pakkasta oli auringossa kulkiessa hädin tuskin, varjossa lämpötila laski nopeasti viiteentoista pakkasasteeseen, ja iltaan mennessä -26 asteeseen. Jäädytin partani takin fleece-vuoreen kiinni ja jouduin irrottelemaan sitä keittimen lämmössä. Kamera oli koko ajan ulkolämpötilan armoilla; telttaan sitä ei kondensaation vuoksi uskaltanut tuoda, mutta kova pakkanen sai sen pintaan silti muodostumaan kuurankukkia kesken kuvaamisen. Onneksi se selvisi vaurioitta, ja sain kuvattua yöllistä maisemaakin ihan kohtuullisesti. Matkaa kyseisenä päivänä kertyi 19,2 km.
Marmotin talvipussi pääsi koetukselle, kun tyynessä ilmassa auottiin ennen nukkumaanmenoa kaikki telttaräppänät ovia myöten auki, että mahdollisimman suuri osa hengityksen kosteudesta kulkeutuisi ulos eikä tiivistyisi kamoihin. Päälle merinokerrasto, paksut villasukat, pipo päähän, kynsikkäät käteen, ja untuvapussin päälle ohut kuitupussi keräämään tiivistyvän kosteuden. Makuupussiin sisälle sai ahtaa vielä kunnon tavaravuoren: kameran akku ja gopro, hanskat, pipo, sukat, villasukat, villapoolo, monojen pohjalliset, huivi, fleece, kuumavesipullo ja pissapullo (ei onneksi ollut tarvetta). Sitten venkoili itsensä ohueen silkkilakanaan ja yritti selviytyä jonkinlaiseen sopuun tavaramäärän kanssa. Vielä korvatulpat korviin, eikä unta tarvinnut odotella. Eikä ollut kylmä, edes untuvapussin vetoketjua ei tarvinnut sulkea kokonaan, riitti että pussia piti peittona. Aamulla oli ensimmäinen vähän raikkaampi herätys. Pakkasta oli vielä -21, joten keittimien sytyttäminen hoitui mahdollisimman ripeästi, samalla kun teltan katosta varisi jäähilesade niskaan. Minuutti ja teltassa oli kuumankosteaa, puolen tunnin päästä kuivaa ja lämmintä. Pakkasenkin kanssa selviää siis.
Viides päivä, torstai, oli lyhyt hiihtopäivä: 13,5 km. Iltapäivällä kuuden legin jälkeen pistettiin ahkiot parkkiin ja alettiin rakentaa erilaisia lumimajoitteita. Kaksi neljän hengen lumiluolaa, iglu ja hätämajoitekuoppa. Oletettu kaivuuaika lumiluolalle oli 3-3,5 tuntia - meidän kolmen hengen ryhmällä kesti viisi tuntia jyystää kivikovaan hankeen riittävän suuri luola. Sisällä kaivaessa tuli hiki, ulos tauolle tullessa gore-texit jäätyivät rapeiksi ja jäykiksi kovassa tuulessa. Rukkaset sai puristella voimaa käyttäen sellaiseen muotoon, että ne sai takaisin käsiin. Eväät olivat kaikilla vähissä, vesi loppu, samoin verensokeri ja voimat siinä samalla. Kun viimein kymmenen maissa saatiin siirrettyä yön aikana tarvittava tavaravuori luolaan, oli olo ensimmäistä ja viimeistä kertaa viikon aikana nurja. Märät vaatteet, joiden kuivaamisesta ei olisi luolassa toivoakaan saivat kaipaamaan kotoisan lämpimään telttaan. Väsyneenä oltiin saada aikaan tulipalokin, kun keitinlaatikkoon valunut bensiini syttyi tuleen makuualustan päällä, joka sekin ehti leimahtaa. Onneksi lieskat sammuivat nopeasti ja vahingoilta säästyttiin. Vesien keittelyn lomassa nautittu minttu ja rommi nostivat mielialaa, ja päivällisen jälkeen olo oli jo ihan kohtuullinen.
Viimeinen varsinainen hiihtopäivä tarjosi kaikkea mahdollista keliä. Olosuhteet vaihtuivat nopeimmillaan minuuteissa, aurinkoisesta ja tuulisesta kovaan märkään lumisateeseen ja myrskymaskeja huutavaan vastatuuleen, pelkkään tuuleen, tyyneen ja aurinkoiseen, pakkasesta hiostavan kuumaan plussakeliin. Matkan päättyminen toisaalta harmitti, toisaalta teki jo mieli kiiruhtaa. Päivällä laskeuduttiin pois ylängöltä eikä tunturikoivikko tarjonnut enää kovin kummoisia elämyksiä alkuviikkoon verrattuna. Hiihto sujui vähintäänkin ripeästi ja saavuttiin arvioitua nopeammin viimeiselle yöpaikalle, Akkajärven rannalle, 20,4 km takana.
Kaikki yrittivät hoitaa välttämättömyydet mahdollisimman pian alta pois, että uneen jäisi edes joku hetki. Takana oli huonosti nukuttu yö, eikä edessä olisi kuin parhaimmillaankin kolme tuntia lepoa ennen viimeistä viiden legin pikamarssia. Kahden tunnin unilla lähdettiin puoli kahdelta hiihtämään kohti Ritsemin houkuttelevia valoja, joiden lähestyminen oli piinaavan hidasta. Järvenselällä tuuli taas kovaa, ehkä edelliskertaakin enemmän, mutta tällä kertaa tuuli oli todella puuskittaista. Tuulen sattuessa kohdalle piti sitä vasten nojata reilusti pysyäkseen tasapainossa, samalla kun ahkio liukui sivulle tuuleen nähden. Yhtäkkiä tyyntyi ja hiljeni, kunnes hiihtäjien rivistö taas painautui vaakatasossa etenevää harvaa lumivyöryä vasten.
Matka loppui hiihdon osalta kuuden aikaan aamulla. Tavarat pikapikaa autoon ja nopea siirtyminen Leville huoltamaan itseä ja varusteita. Illalla ravintolassa tunsi nahoissaan 22 tunnin valvomisen, ja sitä edeltäneenkin yön vähät unet (söinkös jo, vai onko jotain vielä tulossa?). Sunnuntain ajomatka etelään vei vielä umpipuuduttavat 17 tuntia. Tuore ruoka, vaikka pelkät kalvakkaat tomaatitkin, maistuivat juusto-voi-kaakao-pasta-kuurin jälkeen huikean hyviltä.
Satunnaisia muistiinpanoja päiväkirjasta:
- Osta sukset.
- Askartele vetorengas.
- Jauha pähkinät tms. välipalat valmiiksi ensi kerralla, pureskelu nopeutuu.
- Tänne pitää palata.
27.2.2015
Veto- ja hiihtohommia
Sarekin-reissua edeltänyt viikko vietettiin maalla, jotta Venni pääsi vähän hiihtelemään ja harjoittelemaan ahkion vetämistä pitkin peltoja. Olisihan tuo ollut aika paljon siistimpää paremmalla (pakkas)säällä ja jännemmissä maisemissa, mutta ainakaan ei satanut räntää kuin yhtenä päivänä. Ja kuviakin tuli otettua!
Samalla Kuutti testasi upouusia vetovaljaitaan, jotka osoittautui oikein kelvollisiksi. Kuutin vetoharrastus on aiemmin rajoittunut vain Vennin kanssa lenkkeilyyn normaalit valjaat päällä, joten tämä hankinta tuli kyllä tarpeeseen. Kuutti selvästi nautti vetopuuhista, ja kuulemma välillä helpotti liikaakin Vennin harjoittelua. Parin tunnin treenien jälkeen uni maittoi, ja seuraavana päivänä se odotti pihalle päästyään innoissaan, että joko taas mennään. Ahkiota se ei vielä päässyt vetämään, ja pahasti näyttää, että se kokeilu jää ensi talveen.
Itse sain alleni lumikengät, joilla kelpasi tallustella hangella. Samalla kokeilin ensimmäistä kertaa vetovyötä, jonka päässä Kuutti viiletti innoissaan. Olipa kieltämättä kätevää kun sai kädet vapaaksi (vaikkei sauvoja ollutkaan) - seuraavaksi lähdetäänkin sitten juoksulenkille vetovyön kanssa.
Itse sain alleni lumikengät, joilla kelpasi tallustella hangella. Samalla kokeilin ensimmäistä kertaa vetovyötä, jonka päässä Kuutti viiletti innoissaan. Olipa kieltämättä kätevää kun sai kädet vapaaksi (vaikkei sauvoja ollutkaan) - seuraavaksi lähdetäänkin sitten juoksulenkille vetovyön kanssa.
Lepo- ja ryömimistauko
Loppukevennyksenä vielä Kuutti ja maden pää, joka olisi ollut superherkku mutta jota ei saanut syödä kuin suihkukopin lattialla. Koira ei voinut ymmärtää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)