Jurmossa toimintalomalla

Kävin viikonloppuretkellä ulkosaaristossa, Jurmon saarella. Tai sikäli ei ollut retki, että olin tavallaan töissä, mutta teltassa sentään nukuin ja luonnosta nautin. Aasinsilta retkiaiheeseen piti luoda, että soveltuu blogin teemaan, ja pääsen postailemaan kuvia palavista asioista. Kuuttia en ottanut tälle reissulle mukaan, tulen ja savun keskellä sillä tuskin olisi ollut kovin rauhaisa olo.

Sovelias koiraympäristö, not.

Jurmoon kannattaa ehdottomasti mennä, vaikka matka pitkä onkin. Näin myöhään en ole koskaan ollut saaristossa, ja kun mahdollisuus viettää marraskuun viimeinen viikonloppu telttaitse saarella ilmestyi, oli se käytettävä.

Jurmo on mieleenpainuva paikka, kaukana avomeren laidalla. Sitä kauempana on vain Utö, jonka kiertävää majakan valoa jää pimeällä tuijottelemaan, omaa mitättömyyttään ihmetellen. Tilan tuntu saarella on todella poikkeava mantereen ja sisäsaariston metsäisyyteen tottuneena. Taivaalla vaeltavat pilvimassat ja taivaan tapahtumat muutenkin ovat hienosti havaittavissa joka puolella, ja valoilmiöt marraskuun sameudessakin komeita. Otin mukaan toiveikkaasti kameran jalustan, etäisen sijaintinsa puolesta saari on erinomainen kohde tähtien valokuvaamiseen, mutta sääennuste piti paikkansa ja taivas pysyi pilvessä käytännössä koko ajan.

Saaren koillispäädystä, jonne reittialus (ilmainen matka!) matkustajansa purkaa, on kolmen ja puolen kilometrin matka itäisen niemekkeen kärkeen ja reilu pari kilometriä länsirannalle. Kaikki on itse saarella kauempana, kuin miltä kävellen aluksi vaikuttaa. Siirtymisiä paikasta toiseen lyhyen tienpätkän ulkopuolella hidastaa saaren hankala maasto. Valittavana on joko polven yli ulottuvaa katajikkoa, tai pyöreä soramatto joka antaa tarpojan alla periksi hieman joka askeleella. Polkuja toki risteilee sinne tänne.

Telttailupaikka on saaren länsipäädyssä, mutta itäpää kannattaa käydä katsastamassa jos saarelle eksyy, sieltä löytyy karun saaren tällä hetkellä karuin kohta: kuusi hehtaaria vastapoltettu nummea, varsinainen kuumaisema. Olin saarella polton loppuvaiheessa kesällä, ja kävely poltetun alueen keskellä tuntui todella erikoiselta. Siellä täällä savuavat, osin palavat katajaluurangot, höyryävinä kuumuuttaan pulputtavat kosteat painanteet ja kaikkialla pöllyävä tuhka loivat tunteen jonkinlaisesta tämän maailman Mordorista. Rikinkatku ja sarvipäinen henkilö vain puuttuivat lavastuksesta. Senhetkisestä maisemasta ei kuvia ole, kuuma tuhkapöly ja paloletkujen kanssa leikkiminen kun jotenkin lähtökohtaisesti ei tuntunut sopivan yhteen kalliin elektroniikan kanssa.

Maisema pääosin sammuneen palon jälkeen.

Saari on valtaosalta katajan ja kanervan peittämää nummea, jota täplittävät arvokkaampien luontotyyppien laikut, joiden säilymistä katajaa poistamalla ja polttamalla yritetään siis turvata. Siksi siis kaikki tämä hässäkkä.

Niitä kuvia:

Hyvin paloi.

Tulet sytytettiin heti aamuhämärissä, kun oltiin ensin kompasteltu enemmän tai vähemmän pimeässä majapaikalta katajikon läpi paikalle. Varustauduimme kaasupulloilla ja tohottimilla - märkien kasojen sytyttely voi olla toisinaan kärsivällisyyttä ja aikaa vaativaa puuhaa, mutta nyt oli toisin. Yhdellä tikulla syttymään ja loppuun saakka palamaan saatu kasa hiveli egoismiin taipuvaista ulkoilmaihmisen mieltä. Kasat paloivat räjähtävällä nopeudella ja hurjalla kuumuudella, vain noin puolessa tunnissa. Ja kasat olivat suuria:

Bonsai-puu, joka piti pelastaa.

Erään kasan reunamille oli raivatessa jätetty ilmeisesti ulkonäkösyistä kaunis pieni baobab-puu, joka piti pelastaa uhkaavalta palamiselta. Vietinkin yhden puolituntisen kiven takana kuumuudelta suojassa kärvistellen ja paloletkulla bonsaita kastellen. Vähänhän tässä inhimillistetään, mutta minä nyt pyydän anteeksi puiltakin, jotka joudun kaatamaan.

Kovasti pienennetty tilannekuva, ja vähän rankasti kontrastia, mutta sopivan eeppinen opputulos (kannattaa klikata isommaksi).

Sunnuntaina kotiin päästyäni muistui mieleen, että ulkovarasto ei tähän vuodenaikaan enää sovellukaan minkään kuivaamiseen. Sijaistava kuivaamo/höyryhuone joutui koville, likimain kaikki mukana ollut vaatetus piti pestä kammottavaksi ummehtuneesta savunhajusta. Lievä nuotiontuoksu ulkovaatteissa on aina pientä plussaa, mutta liika on liikaa.

Jurmoa voin estoitta suositella retkikohteeksi. Mökkejä löytyy vuokrattavaksi ja teltanovimaisemia ei näillä leveysasteilla voita juuri mikään. (Tällä reissulla piti tosin nukkua ruokintasyistä mökin pihalla.) Tähän vuodenaikaan kävijöitä ei ruuhkaksi saakka ole, eikä saarella vakituisesti asukaan kuin kuusi ihmistä.

Kuvat on ottanut toista ja viimeistä kuvaa lukuun ottamatta Liisa Huima.