Lähiretkeilyä sinne tänne

Kuutin ulkoilu noudattaa aika pitkälle seuraavaa kaavaa: aamupissatus, pitkä lenkki, ehkä lyhyempi illalla ja ennen nukkumaanmenoa vielä pikainen pyrähdys. Pitkä lenkki, jos lähdetään kotiovelta, kestää puolestatoista tunnista ylöspäin, maksimina yleensä vajaat kolme tuntia. Siinä ajassa kiertää koirapuiston tai pari ja matkaa kertyy parhaimmillaan toistakymmentä kilometriä.

Tätä kaavaa kun on nyt vuoden verran toistanut samalla alueella, alkaa jo toivoa vähän vaihtelua ympäristöön. Kaikki lähialueilla olevat metsäalueet ja puistikot on kierretty sen sataan kertaan. Pitkälle lenkille lähtiessä saa aina varautua siihen, että ensimmäinen puoli tuntia mennään vilkkaiden katujen ja teiden varsia, ja paluumatkalla sama puuduttava osuus. Tuon puolen tunnin rajan takana alkaa jo selvästi kaupungista erillinen ympäristö, oli ilmansuunta melkein mikä tahansa. Usein tuleekin laitettua luurit päähän pakkopullaosuuden ajaksi ja riisuttua ne metsäosuuden luona, kun jotain kuuntelemisen aihetta on luvassa. Tai ihan vaan hiljaisuutta.

Toissailtana käytiin pikaisesti puolen tunnin haamurajan paremmalla puolella odottavalla mäellä auringonlaskua katsomassa. Jos vältti katsomasta kello viiteen, eikä ollut huomaavinaan kaupungista kuuluvaa kohinaa, saattoi melko hyvin huijata itseään luulemaan, että ollaan jossain aivan muualla kuin neljän kilometrin päässä Turun kauppatorilta.

Onneksi niitä lähimetsiäkin on tarjolla! Vieläpä sellaisia, joiden läpikävelemiseen vaudikkaastikin menee monen monta nautinnollista minuuttia. On aika hassua, että kaupunkialueelta ja sen välittömästä läheisyydestä on helpompi löytää suunnilleen luonnontilassa olevaa tai suojeltua metsää kuin lapsuudenmaisemistani maalta. Vaikka täkäläiset metsät ovatkin usein suuren kävijämäärän täyteen askeltamia sikinsokin kulkevia polkuja, kulkee niitä niin paljon mieluummin kuin kotopuolen sekasortoisia, läpipääsemättömiä taimikoita, revittyjä hakkuuaukioita ja luonnottoman tasapaksuja männiköitä.

Pahaksi onneksi meille tuli auto vuodenvaihteessa, kun koiran ja kahden ihmisen vaatimien roippeiden määrä viikonloppureissulle minne tahansa alkoi olla sietämättömän suuri. Sivuvaikutuksena tuli tietysti matalampi kynnys lähteä autolla lenkille jonnekin kaupungin ulkopuolelle, mikä nyt on ihan lähtökohtaisesti naurettavaa. Autolla. Lenkille. Jos kuitenkin pitää valita viettääkö kävellen puoli, vai autolla siirtyen puolitoista tuntia metsässä, tulee autoon turvauduttua vähän liian usein. Halu päästä pois kaupungista hiljaiseen metsään päivittäin on suuri.

Alkuviikosta käytiinkin sitten Kuutin kanssa kaksistaan Kurjenrahkan kansallispuistossa kiertämässä Savojärvi ja Pukkipalon aarnioalue. Muita kulkijoita ei luontotalon välitöntä läheisyyttä laskematta ollut, vaan koko pitkän päivän sai kävellä tyystin omassa rauhassa. Arkipäivä hyvä päivä retkeillä.

Pääsiäisenä käytiin kiertämässä parin tunnin lenkki Evon retkeilyalueella kun sielläpäin oltiin sukuloimassa. Harmillisen iso osa luontopolusta kylläkin kulki piakkoin hakkuukypsässä talousmetsässä.

Kuutilta siis iso peukku lähimetsille!