Siirtyminen pohjoiseen alkoi autokyydillä kotiovelta Hämeenlinnaan, josta jatkettiin matkaa pakulla Ouluun ja hotelliin yöksi. Lähtö sieltä oli aamulla niin myöhään, että sängyssä sai kieriskellä ihan huolella, ladata uutukaisia radiopuhelimia ja jännäillä. Viimeisiä kilkkeitä etsittiin vielä ympäri kaupunkia, ainoa mitä ei saatu hankittua oli lumiketjut pakuun. Onneksi jäätiin mäkeen kiinni vasta reissun jälkeen Levillä, eikä yömyöhällä missään erämään erikoiskokeella.
Menomatkalla iski vähän ramppikuume, kun kuunteli muiden osallistujien puheita ulkoiluharrastuksistaan. Oli Suomen rannikon päästä päähän melonutta, aktiivimaratoonaria ja -hiihtäjää, vanhaa Huippuvuorten-kävijää ja muuta sen tasoista heppua ja heputarta. Lievää pienuuden tunnetta oli siis havaittavissa pakun takanurkan parralla.
Pitkän ajon jälkeen Ritsemin tunturiasemalle sisämajoitukseen, jossa kamojen välppäys aamun lähtöä varten ja äkkiä unta kaaliin. Vähän jännitti tulevan kelin puolesta, norjalaisten yr.no -sääpalvelu lupaili melkein 20 m/s tuulia, ja ensimmäinen etappi meillä olisi huitaista kymmenkilometrisen järveselän ylitse. Jos ennuste pitäisi paikkansa, ei lähdöstä tulisi mitään. Akkajärvi on etelä-pohjoissuunnassa 40km pitkä, ja ennustettu tuuli pääsisi puhaltamaan koko matkalta sen suuntaisesti. Kymmenen kilometriä kovassa sivutuulessa olisi liian paha, ja ensimmäinen rokulipäivä voisi tulla heti alkuun.
Aamulla haisteltiin ilmaa joukolla, ja lähtöpäätös saatiin. Tuuli olisi navakkaa, ei kuitenkaan mahdotonta. Työvälineiden arvonnasta sain mieluisan ahkion, erapron expeditionin. Kevyt parin kilon oranssi juhta, fjellpulkenin aisoilla ja ahkiokassilla. Muina vaihtoehtoina olisi ollut fjellpulken, 12 kg, ja yksi savotta, 7 kg. Kompensaatioksi nappasin yhteisistä varusteista kyytiin viisi litraa bensaa. Viikon pulkkaa kiskottuani ei tehnyt mieli palata omaan kapeaan ja kiikkerään savottaan.
Lähtö jäälle noin klo 11, tarkoituksena ylittää järvi ja hiihtää yli jääneen ajan puitteissa legi tai pari tunturikoivikon suojaan ensimmäiseen leiriin. Tuuli oli kova ja puuskainen, mutta eteneminen sujui sastan mainion hupun suojassa nautiskellen. Tauoilla olikin sitten hankalampaa, kun tuuli uhkasi viedä käsistä kaiken kevyemmän. Myteriin kadotettiinkin ainakin yksi istuinalusta, retkiruokapussi ja täysi rulla wc-paperia. Ensimmäiset tauot meni sählätessä ja opetellessa (mihin helvettiin pakkasin ne kaikki termospullot kätevästi saataville?!). Kymmenessä minutissa voi joko syödä vähän suklaata ja hörpätä hart-sporttia, käydä maisemavessassa tai valokuvata, muttei millään kaikkia kolmea. Olin tehnyt parin päivän eväsleivät valmiiksi Ritsemissä, mutta tehostussyistä hylkäsin ne heti alkuunsa, ja söin pelkät juustot välistä. Muutenkin ruokalista oli aika poikkeuksellista normiarkeen verraten. Lounas oli joka päivä seuraavanlainen: puoli litraa kiehuvaa vettä, kaksi lämminkuppia, nuudelipussi, 50 g voita, 125 g parmesania ja yllärinä vielä jotakin. 2/3 naamariin ja iltapäivän viimeisellä legitauolla vielä jatkoin kaakaolla jämiä ja imuroin pois. Jälkeenpäin kyllä ällöttää pelkkä ajatus, mutta pakkasessa oli herkkua.
Ensimmäinen leiri pistettiin seitsemän legin jälkeen pystyyn ja alettiin keitellä ruokia. 14,3 km hiihtoa. Ilta sujui leppoisasti, mutta hieman seuraavaa päivää stressaten. Tiedossa olisi kovin nousupäivä, eikä seuran kovakuntoisuus juuri rauhoittanut oloa.
Aamulla painettiin ensimmäinen legi rinteen juurelle ja alettiin kavuta tarkoituksena nousta tunturiylängölle puurajan ylle. Lumi oli tuulen kivikovaksi puhaltamaa enkä päässyt v-tyylillä tallustamaan ylös lainkaan, ylipitkät sukset kalisivat ja liuskahtelivat otteesta osuessaan jatkuvasti päällekkäin. Loputtoman tuntuista kaltevaa ylämäkeä ei ole mukava nyhrystää tamppaamalla, samalla kun 45 kiloa pistää vastaan perässä ja uhkaa jatkuvasti kaatumisella. Tuli jäärautoja ikävä. Ensi talveksi on kyllä ostettava omat sukset. Nousu kuitenkin onnistui, vaikka takareisissä maitohappo kiehui.
Maisemat jylhistyivät, ja oma kunto alkoi herättää luottamusta stressin kaikotessa ja nautinnon alkaessa. Aamun nousun jälkeen hiihdeltiin loppupäivä metsä-Lapin maisemiin tottuneelle ylimaallisissa maisemissa. 15,1 km taittui, leiri pystyyn komean Nijak-tunturin kupeeseen.
Kolmas päivä valkeni, tai ei valjennut. Melkein white-out-olosuhteissa harhailtiin gps-signaalia totellen harmaassa udussa. Hienoa ja uutta sekin. 19,8 km hiihtoa.
Neljännen päivän keli ja maisemat olivat retken parasta antia. Tyyntä, aurinkoista, korkeita vuoria ympärillä ja suksi luisti. Suden jäljet kulkivat yhtä matkaa laaksonpohjaa pitkin, ja kaukaisuudessa nähtiin ahma juoksemassa meitä pakoon. Erämaan tuntu oli käsinkosketeltava.
Pakkasta oli auringossa kulkiessa hädin tuskin, varjossa lämpötila laski nopeasti viiteentoista pakkasasteeseen, ja iltaan mennessä -26 asteeseen. Jäädytin partani takin fleece-vuoreen kiinni ja jouduin irrottelemaan sitä keittimen lämmössä. Kamera oli koko ajan ulkolämpötilan armoilla; telttaan sitä ei kondensaation vuoksi uskaltanut tuoda, mutta kova pakkanen sai sen pintaan silti muodostumaan kuurankukkia kesken kuvaamisen. Onneksi se selvisi vaurioitta, ja sain kuvattua yöllistä maisemaakin ihan kohtuullisesti. Matkaa kyseisenä päivänä kertyi 19,2 km.
Marmotin talvipussi pääsi koetukselle, kun tyynessä ilmassa auottiin ennen nukkumaanmenoa kaikki telttaräppänät ovia myöten auki, että mahdollisimman suuri osa hengityksen kosteudesta kulkeutuisi ulos eikä tiivistyisi kamoihin. Päälle merinokerrasto, paksut villasukat, pipo päähän, kynsikkäät käteen, ja untuvapussin päälle ohut kuitupussi keräämään tiivistyvän kosteuden. Makuupussiin sisälle sai ahtaa vielä kunnon tavaravuoren: kameran akku ja gopro, hanskat, pipo, sukat, villasukat, villapoolo, monojen pohjalliset, huivi, fleece, kuumavesipullo ja pissapullo (ei onneksi ollut tarvetta). Sitten venkoili itsensä ohueen silkkilakanaan ja yritti selviytyä jonkinlaiseen sopuun tavaramäärän kanssa. Vielä korvatulpat korviin, eikä unta tarvinnut odotella. Eikä ollut kylmä, edes untuvapussin vetoketjua ei tarvinnut sulkea kokonaan, riitti että pussia piti peittona. Aamulla oli ensimmäinen vähän raikkaampi herätys. Pakkasta oli vielä -21, joten keittimien sytyttäminen hoitui mahdollisimman ripeästi, samalla kun teltan katosta varisi jäähilesade niskaan. Minuutti ja teltassa oli kuumankosteaa, puolen tunnin päästä kuivaa ja lämmintä. Pakkasenkin kanssa selviää siis.
Viides päivä, torstai, oli lyhyt hiihtopäivä: 13,5 km. Iltapäivällä kuuden legin jälkeen pistettiin ahkiot parkkiin ja alettiin rakentaa erilaisia lumimajoitteita. Kaksi neljän hengen lumiluolaa, iglu ja hätämajoitekuoppa. Oletettu kaivuuaika lumiluolalle oli 3-3,5 tuntia - meidän kolmen hengen ryhmällä kesti viisi tuntia jyystää kivikovaan hankeen riittävän suuri luola. Sisällä kaivaessa tuli hiki, ulos tauolle tullessa gore-texit jäätyivät rapeiksi ja jäykiksi kovassa tuulessa. Rukkaset sai puristella voimaa käyttäen sellaiseen muotoon, että ne sai takaisin käsiin. Eväät olivat kaikilla vähissä, vesi loppu, samoin verensokeri ja voimat siinä samalla. Kun viimein kymmenen maissa saatiin siirrettyä yön aikana tarvittava tavaravuori luolaan, oli olo ensimmäistä ja viimeistä kertaa viikon aikana nurja. Märät vaatteet, joiden kuivaamisesta ei olisi luolassa toivoakaan saivat kaipaamaan kotoisan lämpimään telttaan. Väsyneenä oltiin saada aikaan tulipalokin, kun keitinlaatikkoon valunut bensiini syttyi tuleen makuualustan päällä, joka sekin ehti leimahtaa. Onneksi lieskat sammuivat nopeasti ja vahingoilta säästyttiin. Vesien keittelyn lomassa nautittu minttu ja rommi nostivat mielialaa, ja päivällisen jälkeen olo oli jo ihan kohtuullinen.
Viimeinen varsinainen hiihtopäivä tarjosi kaikkea mahdollista keliä. Olosuhteet vaihtuivat nopeimmillaan minuuteissa, aurinkoisesta ja tuulisesta kovaan märkään lumisateeseen ja myrskymaskeja huutavaan vastatuuleen, pelkkään tuuleen, tyyneen ja aurinkoiseen, pakkasesta hiostavan kuumaan plussakeliin. Matkan päättyminen toisaalta harmitti, toisaalta teki jo mieli kiiruhtaa. Päivällä laskeuduttiin pois ylängöltä eikä tunturikoivikko tarjonnut enää kovin kummoisia elämyksiä alkuviikkoon verrattuna. Hiihto sujui vähintäänkin ripeästi ja saavuttiin arvioitua nopeammin viimeiselle yöpaikalle, Akkajärven rannalle, 20,4 km takana.
Kaikki yrittivät hoitaa välttämättömyydet mahdollisimman pian alta pois, että uneen jäisi edes joku hetki. Takana oli huonosti nukuttu yö, eikä edessä olisi kuin parhaimmillaankin kolme tuntia lepoa ennen viimeistä viiden legin pikamarssia. Kahden tunnin unilla lähdettiin puoli kahdelta hiihtämään kohti Ritsemin houkuttelevia valoja, joiden lähestyminen oli piinaavan hidasta. Järvenselällä tuuli taas kovaa, ehkä edelliskertaakin enemmän, mutta tällä kertaa tuuli oli todella puuskittaista. Tuulen sattuessa kohdalle piti sitä vasten nojata reilusti pysyäkseen tasapainossa, samalla kun ahkio liukui sivulle tuuleen nähden. Yhtäkkiä tyyntyi ja hiljeni, kunnes hiihtäjien rivistö taas painautui vaakatasossa etenevää harvaa lumivyöryä vasten.
Matka loppui hiihdon osalta kuuden aikaan aamulla. Tavarat pikapikaa autoon ja nopea siirtyminen Leville huoltamaan itseä ja varusteita. Illalla ravintolassa tunsi nahoissaan 22 tunnin valvomisen, ja sitä edeltäneenkin yön vähät unet (söinkös jo, vai onko jotain vielä tulossa?). Sunnuntain ajomatka etelään vei vielä umpipuuduttavat 17 tuntia. Tuore ruoka, vaikka pelkät kalvakkaat tomaatitkin, maistuivat juusto-voi-kaakao-pasta-kuurin jälkeen huikean hyviltä.
Satunnaisia muistiinpanoja päiväkirjasta:
- Osta sukset.
- Askartele vetorengas.
- Jauha pähkinät tms. välipalat valmiiksi ensi kerralla, pureskelu nopeutuu.
- Tänne pitää palata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti