Perjantaina päätimme lähteä Kurjenrahkan kansallispuistoon nauttimaan uudesta lumesta. Itse olin ensin päiväretken kannalla, mutta jotenkin mut taas saatiin ylipuhuttua vähän pidemmälle visiitille. Kuutti oli luonnollisesti myös matkassa, ja ensimmäistä kertaa ikinä laavulla käymässä.
Yövyimme Töykkälän laavulla, jonka läheiselle parkkipaikalle ajelimme perjantaina alkuillasta. Olen aina ihmetellyt että kuka (lapsiperheitä lukuun ottamatta) on niin nolo ja laiska että ajaa auton parin sadan metrin päähän laavusta ja kävelee sitten laavulle muka retkeilemään. No, me oltiin nyt niitä noloja, kun alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen ei ajettukaan Kurjenpesän parkkipaikalle ja kävelty noin kuutta kilometriä Töykkälään, vaan tosiaan huristeltiin suosiolla puoli kilometriä laavusta sijaitsevalle parkkikselle. Tähän oli tosin syynsä, joista painavin oli jo laskeutumassa oleva hämärä: kuusi kilometriä pimeässä nälkäisenä ei vaan tuntunut houkuttelevalta - homman on kuitenkin tarkoitus olla hauskaa kaikille. Ja sitä paitsi lauantaina oli sitten aikaa tallustella kansallispuiston polkuja.
Iltakaakaon ja -viinin jälkeen annettiin nuotion hiipua ja kömmittiin laavuun nukkumaan. Sain lainaksi hyperlämpimän ja massiivisen kokoisen untuvamakuupussin, jotten varmasti paleltuisi. Juu ei ollut pelkoa - hikoilin ja vähensin vaatetta melkein koko yön. Pakkasta oli siis pari astetta.
Kuutti viihtyi suuren osan yöstä laavun nurkassa ja jaloissamme. Aamulla heräsimme siihen, että se änkesi jalkopäästä väliimme antamaan suukkoja ja tutkailemaan korvat pystyssä ympärillämme valkenevaa metsää.
Huomenta, t. barbapapa-makuupussieläin
Lumisilla pitkospuilla kävelemisen zen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti