Lunta odotellessa

Olohuoneeseen ilmestyi yhtenä päivänä tällainen:

Kuutti suhtautuu siihen toistaiseksi varovaisen varautuneesti, aivan kuten toinen lauman ihmisjäsenkin.

Viime talvena ei ollut kunnolla lunta, eikä Kuutti olisi saanut vielä ikänsä puolesta mitään vetääkään, mutta toivottavasti kohta päästään harjoittelemaan muuallakin kuin matolla. Rinkan kantaminen on sujunut niin ongelmitta, etten usko vetämisen opettelun olevan ongelma senkään. Myös Kuutin pakkaskestävyys tuli testattua viime talven kylmimpinä aikana, eikä siinä ollut oletetusti moitteen sijaa. Lenkittäjä oli säännönmukaisesti se, joka ensimmäisenä tahtoi sisätiloihin takaisin.

Ylevänä tavoitteena mielessä on pistää Kuutti ahkion eteen ja itse hiihtää perässä ja auttaa ylämäissä työntäen/vetäen. Todellinen tilanne voi olla kyllä jotain muuta. Ahkio on aisoineen ja vöineen ihmiskäyttöön tarkoitettu, mutta rottinkiaisoilla ja askartelemalla siitä on tarkoitus saada kätevästi ja nopeasti koirallekin soveltuva. Toinen vaihtoehto olisi ollut hankkia sikahintainen norjalainen Fjellpulken ja siihen saatavat koiran vetoaisat, mutta kolmesataa euroa pelkistä aisoista on budjetille jo tolkuttomasti liikaa.

Ahkio saattoi toki näin jälkikäteen ajatellen olla enteellinen; viime syksynä ostetuille lumikengille ei tullut yhden yhtä käyttökertaa koko talvena. Jospa nyt olisi toisin, ja tulisi ihan oikea talvi. Yhtään ei jaksaisi taas sitä neljän kuukauden jatkuvaa koiranpesua.

Lunta odotellessa, siis.