Koska työskentelen pääasiassa erilaisten moottorisoitujen teräaseiden kanssa (ja tietysti ihan yleisistä koiran kiinnipitämissäännöistä johtuen) on Kuutti koko ajan juoksunarussa, ja sekös sitä rassaa. Kaivamisen lisäksi esiintyy asteikolla hellyyttävästä vaativaan tapahtuvaa mouruamista ja mongerrusta, puuntaimien kaatoyrityksiä ja yleistä murjottamista.
Huomionkipeän karvanaaman lohduttamista kesken sateisen marraskuisen tiistaipäivän. (Kumpi lohduttaakaan kumpaa.)
Ensimmäiset pari aamun tuntia Kuutti on riehakkaan innoissaan uudesta ympäristöstä varsin tyytyväisenä ja puuhakkaana, mitä seuraa muutaman tunnin rauhallinen ympäristön tarkkailu ja itsensä viihdyttäminen, esimerkiksi puunpalasella tahi repusta ovelasti anastetulla hansikkaalla. Lounaan aikaan alkaa jo ottaa päähän, kun mitään jännää ei tapahdu, ja viimeistään alkuiltapäivästä vaaditaan painokkaasti maisemanvaihtoa. Usein laitankin Kuutin tässä vaiheessa oman viltin päälle autoon, jossa se ottaa rauhoittavat päiväunet. Työpäivän päätyttyä se pääsee purkamaan energiaansa koirapuistoon tai lenkille. Vaikka sitä välillä tympäiseekin, viihtyy ja väsyy se selkeästi paremmin kun on viettänyt koko päivän metsässä, eikä kotona torkkuen ja tuhotöitä suunnitellen.
Työn tuloksena tuleva herkkupöytä valkoselkätikoille, kääville, jäkälille ja muille kynnelle kykeneville viiksi- tai värekarvoihin katsomatta. :)
Kesän mittaan Kuutti on päässyt linnanraunioiden lisäksi tutustumaan muun muassa moottoriveneen kyydissä matkaamiseen ulkosaaristossa, soutuveneellä souteluun sisävesillä, monenmoisiin metsäpläntteihin siellä täällä. Kerran se on kastunut putoamalla veneestä ja useamman kerran sateesta ollen varsin myrtsi molemmissa tapauksissa. Tosin kolmen pisaran sadepäivinä mieliala on usein lajit ylittävän apea. Yksin sateessa murjottaminen on ehkä ankeinta ikinä - kannattaa ottaa koira mukaan, kaksin ei ole niin paha. Paitsi märän koiran haju autossa sitten myöhemmin on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti