Tee-se-itse -kuivurin synty

Olen melko perso kaikenmaailman tee-se-itse -jutuille ja puolimielettömälle kotitarvenikkaroinnille. Tykkään siitä, että saan rakenneltua kaikenlaisia toimivia ja käyttökelpoisia (tai kelpoisen ja kelvottoman rajapintaisia) asioita muuten vielä tarpeettomammasta roinasta. Puuhailua ja itsensä toteuttamista tosin vaikeuttaa usein työvälineiden vähyys ja/tai ainainen kateissa oleminen. Iskuporakoneeseen on ehkä kaksi terää (ei toimi kiviterä puuhun), roskiksesta tongittu torx-sarja on varmaankin valettu uudenvuoden tinasta ja mittanauha on aina vaan hukassa.

Esimerkkejä aikaansaannoksistani ovat muun muassa vanhoista pattereista, minkkiverkosta ja puusta (sic!) rakennettu grilli, jätelautaiset siilien talvikodit (alla) ja jämäparketista ja kaapinovista koottu koirankoppi - joka sai potentiaaliselta asukkaaltaan osakseen vain vienoa haistelua ja lirauksen seinustalleen.

Tee-se-itse -kuivuri, osa 1

Viime talvena löysin sattumalta ohjeen kasvikuivurin tekoon kirjastosta lainatusta Retki-lehdestä. Lapsena kuivattiin syksyn sienisatoa ja muuta asiaankuuluvaa leivinuunin päällä, mutta uunittomassa asunnossa asuvan piti keksiä oikotie nostalgiatrippiä varten. Kuivurille oli myös akuutti tarve, sillä retkiruokaan haluaa panostaa samalla tavoin kuin kotona kokkailuunkin. Pussiruoka on latteaa ja, no, liian helppoa. Myös Kuutti hyötyisi vempeleestä - raakaruokaa syövän koiran retkievääksi kuivattu jauheliha olisi paljon possunkorvia fiksumpi vaihtoehto.

Valmista kuivuria en halunnut ostaa, koska halvalla ei saa tässäkään hyvää, eikä ajatus ylimääräisistä johtopäisistä valkoisista mötiköistä keittiön kaappitilaa viemässä houkuttanut.

Sopivaa kuivuriaihiota varten menin autotallin kaaokseen hakemaan inspiraatiota, sieltä se on aiemminkin löytynyt. Ja löytyi jälleen. Kuivurin rungoksi valikoitui vanha 25 litran kotiviini- aka kiljupönttö, jonka kylkeen porasin reikiä kuivausritilöiden tukirautoja varten. Visio oli mielessä vahvana. Sopivan ohuet taipumattomat rautalangat sain rälläköimällä vuokranantajan taakseen jättämän pyykinkuivaustelineen osiin. Pöntön pohjalle vuoraus foliosta, reikä sähköjohdolle, ja kämppäkaverin autosta lainattu säädettävä sisätilalämmitin folion päälle hurisemaan. Tässä vaiheessa tuli jo pohdittua, että lehtiartikkelin lopussa mainitusta kirjoittajan vastuun siirtämisestä askaroitsijalle saattoi olla jotain perää... 

Pyykkitelinerautojen muodostaman alemman tason päälle virittelin sopivan ritilän puutteessa makirullien tekoon käytettävän bambumaton, jonka pinta-ala ei ole kummoinen, mutta ajatus harvasta ilmaa läpipäästävästä materiaalista tärkein. Ylempään kerrokseen keksin irrottaa Hannan pöytätuulettimesta propellia suojaavan kuvun ja vuorata sen leivinpaperilla. Loppusilauksena porasin kanteen tukun reikiä ja tökkäsin yhteen keittiötarvikelaatikosta napatun puikkolämpömittarin. Mikään ei voisi mennä pieleen.

Lämmitin minimille, omenakiekot riviin ja lämpötilaa tarkkailemaan. Liian kuumaksi kävi, kansi irti ja lisää reikiä. Ei riittänyt. Paljon lisää reikiä ja pöntön ja kannen väliin puupalikat, jotta lämpö poistuisi, muttei liian nopeasti. Sitten alkoi tapahtua, ja lämmön pysytellessä 35-40 asteen huojuvassa haarukassa omenat alkoivat toivotunlaisesti kuivua, ja jo kuuden tunnin kuluttua kuusi (6) omenaa oli saavuttanut halutun kuivuusasteen. Sivuhuomautuksena todettakoon, että lämmittimen pienempi teho vastasi 500 wattia. Tuli aika kalliit omput. Tästä huolimatta ajattelin vielä kokeilla jauhelihan kuivattamista Kuutille. Lihat ritilälle, tuuletin päälle ja odottelemaan.

Odottelua ei kauaa kestänyt, sillä tuuletin päätti kärähtää muutaman minuutin lihoja lämmiteltyään.

Tee-se-itse -kuivuri, osa 2

Tein itse ja säästin. Karvalakkimallisen "oikean kuivurin" saa viidelläkympillä, kunnollisesta joutuu pulittamaan kolmisensataa. Kiljupönttövirityksen tarpeisiin kului osapuilleen nolla euroa, paitsi se kovan onnen tuuletin ja sen syömän sähkön hinta. En aikonut vielä luovuttaa pienestä takaiskusta huolimatta, mutta sopivasti kohdalle osunut muutto painoi kuivausasian taka-alalle.

Alkusyksystä kuivuri palasi taas kehittelyn alle. Käytän työaikana pääasiassa turvakenkiä, usein märissä oloissa, meressä kahlaten jne. Kenkien kuivaaminen kotona apuvälineittä on käytännössä mahdotonta, sillä suihkuhuoneen lattialämmitys ei riitä eikä pattereita ole sellaisessa paikassa, ettei a) kuivuvista kengistä nouseva tuoksu saa silmiä vuotamaan, b) Kuutti pääse tutkimaan miltä kenkien sisävuori maistuu tai c) niitä tarvitse ainakaan olohuoneen patterin päälle laittaa sisustukseksi. Ratkaisu: kenkäkuivuri. Tuo Nuu-nuu-henkinen nelikärsäkäs puhaltaa kaksitehoisesti sopivan lämpöistä ilmaa kuivattaen kengät tehokkaasti, kunhan muistaa kerran tunnissa käydä vääntämässä siihen lisää aikaa. 

Apropos, kiljupönttöön isompi reikä kylkeen, kenkäkuivaimen kärsät sisään ja virta päälle. Lämpö pysyy sopivasti noin 38 asteessa ja ruuat kuivaa. Kunhan ei vaan lähde kotoa minnekään tai nuku, jotta on paikalla aina tunnin välein vääntämässä taas 60 minuuttia lisää aikaa. Tällä tekniikalla kuivattiin elokuisen Lapin-reissun muonat. Aikani kännykän herätysääntä tunnin välein kuunneltuani annoin kuitenkin olla.

Tee-se-itse -kuivuri, osa 3

Lopulta sitten, sattumalta, löytyi helpoin ja nerokkain ratkaisu.

Usein asunnoissa on jääkaappi, toisinaan sen päällä on kaapisto,  jonka alla parhaassa tapauksessa pieni rako, jonne pöly kätevästi kerääntyy ja ilma vaihtuu vähentäen jääkaapin sähkönkulutusta. Sinne rakoon mahtuu mallikkaasti uunipelti, jonka voi jättää sinne ihan omaan rauhaansa ja ottaa pois kun muistaa. Hinta: ei mitään. Ratkaisu liian yksinkertainen, jotta se olisi tullut mieleen aiemmin.

Kuivattua omenaa, torvisieniä, tomaattipyrettä ja sinappia

Kuivatut hernaribiitit